Kun vaalitentti saa kädet hikoamaan
7.2.2015 klo 11:48 Politiikka Samuli Rissanen
YLE:n jokaiselle ehdokkaalle tekemä vaalitentti pohditutti KD-ehdokkaita Ikaalisten vaalistartissa.
Kristillisdemokraattien eduskuntavaalikampanjan avaava viikonloppu käynnistyi Ikaalisissa ehdokaskoulutuksen merkeissä. Eduskuntaryhmän pääsihteeri Merja Eräpolku ja KD:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Kristiina Drotár jakoivat omat ideansa ja vinkkinsä esiintymiseen ja kampanjan luomiseen.
Jos kysymykset tuntuvat johtavan sivuraiteille, kannattaa tilanne ottaa haltuun ja kertoa siitä, mikä itselle on oikeasti tärkeää
Ehdokkaita mietitytti erityisesti YLE:n kaikille ehdokkaille suuntaama vaalitentti. Neljän minuutin suora haastattelu voi olla valmistautumattomalle kylmää kyytiä. YLE:n tentit ovat käynnistyneet tällä viikolla ja jatkuvat maaliskuun alkuun.
Kristillisdemokraateistakin tentissä on jo ollut muutama ehdokas. Sisäministeri Päivi Räsäsen erityisavustaja, lahtelaisehdokas Sonja Falk, on yksi heistä. Hän kertoo, että haastattelussa saattaa tulla eteen jokunen henkilökohtainenkin kysymys, joita ei kannata hätkähtää. Falk epäili, että mitä enemmän ehdokkaasta on jo tietoa verkossa, sitä helpompaa on viedä haastattelu henkilökohtaisemmalle tasolle.
– Kannattaa varautua siihen, että myös jokin ilkeämpi kysymys voi tulla eteen, hän sanoo.
Falkin neuvo on, että jos kysymykset tuntuvat johtavan sivuraiteille, kannattaa tilanne ottaa haltuun ja kertoa siitä, mikä itselle on oikeasti tärkeää.
KD:n Uudenmaan piirin eduskuntavaaliehdokas Tiina Tuomela kertoi kokemuksistaan eurovaalien aikana, jolloin YLE järjesti ehdokkaille vastaavan tentin. Hän neuvoi pysymään rentona haastattelutilanteessa. Kannattaa varautua siihenkin, että kysymykset risteilevät. Joukossa on salamannopeita nokituskysymyksiä.
– Omalla kohdallani kysymykset lähtivät lempeästi liikkeelle, mutta sitten yhtäkkiä saatettiin kysyä, mitä mieltä olet islamista ja onko se uhka Euroopalle, hän kertoo.
Tuomelan mukaan ehdokkaan ei tarvitse tietää tai osata kaikkea. Rohkeus, rehellisyys ja rentous kannattaa, mutta ei kannata jäädä änkyttämään, jos ei tiedä aihepiiristä riittävästi. Kysymys on neljästä minuutista, joista mitään ei leikata pois.