Juutalainen seurakunta saa 100 000 euroa turvallisuusjärjestelyihin
9.2.2015 klo 15:34 Politiikka Samuli Rissanen
– Olen tyytyväinen, että uskonnollisia yhdyskuntia koskeviin rakennusavustuksiin oli mahdollista lisätä juutalaiselle seurakunnalle ehdottamani määräraha, Päivi Räsänen kertoo.
Sisäministeri Päivi Räsänen kertoi 27.1, että hän aikoo esittää juutalaiselle seurakunnalle määrärahaa turvallisuusjärjestelyihin. Valtion lisätalousarviossa hankkeeseen myönnettiinkin nyt 100 000 euroa.
Helsingin juutalainen seurakunta saa lisätalousarviossa synagogan ja seurantakuntakeskuksen turvallisuuden parantamiseen 100 000 euroa. Suomen juutalaiset ilmaisivat huolensa turvallisuudestaan hallitukselle avoimella kirjeellä. Taustalla on antisemitismin lisääntyminen Euroopassa ja Pariisin kaltaisten iskujen mahdollisuus.
– Vaikka Suomessa yleinen turvallisuustilanne on moneen muuhun EU-maahan verrattuna parempi, terrorismin uhka on meilläkin todellinen. Olen tyytyväinen, että uskonnollisia yhdyskuntia koskeviin rakennusavustuksiin oli mahdollista lisätä juutalaiselle seurakunnalle ehdottamani määräraha, Räsänen sanoo.
Hänen mukaansa viranomaiset arvioivat uhkakuvia jatkuvasti ja ovat ryhtyneet toimenpiteisiin turvallisuuden varmistamiseksi. Silti nykyinen tilanne vaatii erityisesti juutalaisen seurakunnan jäseniltä merkittäviä panostuksia turvallisuusjärjestelyihin.
– On kohtuullista, että valtio avustaa näissä kustannuksissa. Näin toimitaan myös muissa pohjoismaissa, Räsänen kertoo.