Sari Mäkimattila: SPR:n tukipuhelin hyvä lisä omaishoitajien avuksi

4.3.2015 klo 08:00 Kotimaa

– Hieno asia, ja hyvä idea SPR:ltä, joka jo lähtökohtaisesti on profiloitunut kriisityöhön. Näin toteaa erikoislääkäri, kaupunginvaltuutettu ja eduskuntaehdokas Sari Mäkimattila omaishoitajille avautuvasta Juttuluuri-puhelinpalvelusta.

Ensi torstaina aloittava valtakunnallinen puhelinpäivystys antaa maamme noin 350 000:lle omaishoitajalle mahdollisuuden keskustella arjen suurista ja pienistä ongelmista. Näitä voivat olla esimerkiksi yksinäisyys, huolten aiheuttama unettomuus, turvattomuus, väkivallan kokeminen tai läheisen menettäminen.

Punaisen Ristin Juttuluurissa päivystää 11 koulutettua vapaaehtoistyöntekijää, joille omaishoitajat voivat purkaa sydäntään.

Omaishoitajuus merkitsee Sari Mäkimattilan mukaan usein isoa kriisiä ja jokapäiväistä kamppailua arjessa jaksamiseksi.

Omaishoitajuuden aste ja vaatimustaso vaihtelevat. Raskasta ja sitovaa hoitotyötä tekeviä omaishoitajia on maassamme kuusikymmentä tuhatta.

Omaishoidon koordinaattori Sisko Aalto Punaisesta Rististä korostaa sosiaalisten kontaktien tärkeyttä:

– Jo vartinkin juttutuokio katkaisee arjen rutiinit. Juttuluuri tarjoaa nyt mahdollisuuden asioiden jakamiseen luottamuksellisesti. Omaishoitajat voivat kertoa arjen haasteista ja hoitotyön vaativuudesta, mutta myös hyvistä kokemuksistaan tai vaikkapa televisio-ohjelmasta.

Sari Mäkimattila painottaa hänkin yhteydenpitoa kodin ulkopuolelle:

– Omaishoitajahan usein jää yksin ja erakoituu. Vertaistuki tai vanhojen ystävien tapaaminen, joka olisi tärkeää, voi olla riittämätöntä kun omaishoitajan aika on kortilla, eikä mahdollisuutta esimerkiksi ulos lähtemiseen tahdo löytyä.

– Omaishoitajuus tuo perheeseen haasteita, joiden vuoksi tunteet, arjen aikataulut, sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet , taloudelliset asiat ja monet muut joutuvat koetukselle. Usein omaishoitaja jättää harrastukset ja keskustelu pyörii ainoastaan hoidettavan asioissa, Aalto toteaa.

Mäkimattila muistuttaa myös siitä, ettei sosiaalisten kontaktien ylläpidolla ole vain terapeuttinen merkitys. Myös tietoa tarvitaan:

– Omaishoitajilla on omien huoliensa kertomisen lisäksi suuri tarve saada käytännön ohjeita ja neuvoja erilaisten tuki- ja muiden hakemusten täyttämiseen, hän sanoo, ja toivoo Juttuluurin voivan tarjota apua myös tältä osin.

Omaishoitajia jo yli kaksi vuosikymmentä tukenut Suomen Punainen Risti järjestää erilaista toimintaa omaishoitajille yli 60 paikkakunnalla: vertaistukea, virkistystä, koulutusta, ohjausta, neuvontaa ja hyvinvointileirejä.

Juttuluurin vapaaehtoispäivystäjät vastaavat puheluihin torstaisin klo 13-15 numerossa 020388100.

 

 

 

 

 

 

 

Ylös