Puoluesihteeri-kansanedustajaehdokas, reservin vänrikki Maanselkä sai Reserviläisliiton sertifikaatin

7.3.2015 klo 08:05 Uutiset Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri, kansanedustajaehdokas Asmo Maanselkä kävi ensimmäisten joukossa hakemassa itselleen Reserviläisliiton sertifikaatin.

– Sitoudun Reserviläisliiton tavoitteisiin, Asmo Maanselkä toteaa.

Maanselkä on kansanedustajaehdokkaana Keski-Suomen vaalipiirissä. Hän on aiemmin vaikuttanut Keski-Suomen reserviupseereissa.

Maanselkä palveli varusmiespalvelunsa aikana myös varusmiespappina.

Maanselkä palveli varusmiespalvelunsa aikana myös varusmiespappina. Hän suoritti palvelunsa melko ”iäkkäänä” eli 27-vuotiaana, sillä hän halusi saada opintonsa mahdollisimman valmiiksi. Maanselkä on sekä yhteiskuntatieteiden että kauppatieteiden maisteri.

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri ja ehdokas halusi näyttää kaikille muille ehdokkaille esimerkkiä kannattamalla Reserviläisliiton tavoitteita ja käymällä hakemassa liiton sivuilta itselleen Reserviläisliiton ehdokas -sertifikaatin.

Reserviläisliitto tiedotti eilen perjantaina haluavansa vaaliohjelmallaan tukea uskottavaa puolustusta ja lisätä hieman puolustusmäärärahoja sekä muun muassa kasvattaa kertausharjoituspäivien määrää.

Reserviläisliitto lupasi tukea jokaista sen vaaliohjelman tavoitteet hyväksyvää ja niitä kannattavaa kansanedustajaehdokasta julkaisemalla hänen nimensä liiton vaalisivuilla.

Ylös