Presidentti kannattaa EU:n yhteistä armeijaa, puolustusministeri ei pidä realistisena
8.3.2015 klo 21:23 Politiikka Kristiina Kunnas
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kannattaa EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ajatusta EU:n yhteisen armeijan kehittämisestä. Niinistö sanoi sunnuntaina STT:lle, että Suomen olisi hyvä olla mukana tukemassa tätä ajattelua. Puolustusministeri ei usko ajatuksen toteutuvan.
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) pitää EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin perusajatusta EU:n yhteisestä armeijasta kannatettavana, mutta ei usko kaikkien EU-maiden osallistumisen olevan realismia.
STT:n mukaan Haglund viittaa esimerkiksi Natoon sitoutuneisiin Tanskaan ja Britanniaan, jotka eivät halua päällekkäisiä rakenteita. Haglundin mielestä kokemukset EU:n nopean toiminnan joukoista eivät ole kovin hyviä, sillä joukkoja ei ole koskaan käytetty.
Presidentti Niinistö pitää Junckerin ajattelua erittäin mielenkiintoisena.
– Euroopan unioni on rauhan pohjalle rakennettu, ja se on keskeinen arvo, joten on outoa, että ei ole mitään tukena sen takaamiseksi, Niinistö sanoo.
Hän kertoo STT:n haastattelussa presidenttinä itse johdonmukaisesti kannattaneensa samantyyppistä ajattelua. Junckerin ehdotuksesta hän ei ollut kuullut ennen sen julkistamista.
Presidentti Niinistö pitää Junckerin ajattelua erittäin mielenkiintoisena.
– Suomen olisi hyvä olla mukana tätä tukemassa. Se olisi vakava ja aito osoitus, että EU puolustaa arvojaan. Sillä olisi myös eurooppalaisen hyväksymisen kanssa tekemistä: kansalaiset arvostavat näissä olosuhteissa erityisesti, jos EU todella ottaa tehtäväkseen rauhan ja vakauden voimakkaammin kuin tähän asti, hän sanoi.
Niinistö ei kommentoi STT:lle tarkemmin sitä, mitä Venäjällä ajateltaisiin, jos EU rakentaisi oman armeijansa.
– Se ei ole meidän päänsärkymme. Mutta kun meillä on EU, joka on rakennettu rauhalle, on tämä mitä luonnollisin asia, presidentti Niinistö toteaa.