Kuka hallituspuolueiden puheenjohtajista selvisi loppuun saakka?

14.3.2015 klo 09:41 Politiikka Kristiina Kunnas

Tänään on eduskunnan viimeinen istuntopäivä. Pääministeri Jyrki Katainen sanoi hallituksen aloittaessa 2011 kesällä, että usko, toivo ja rakkaus yhdistää tätä hallitusta. Rakkaudesta ei näkynyt merkkiään eilen, kun RKP ilmoitti kaatavansa satojen miljoonien koulutuksen säästöpaketin vain kostoksi SDP:lle ILO-sopimuksen kaatumisesta.

Hallituksen taival ei ole ollut helppo. Se ei ole pystynyt viemään läpi kuntauudistusta, ei sote-uudistusta, ei oppivelvollisuuden pidentämistä, ei pisara-rataa, ei toisen asteen koulutuksen uudistusta eikä metropolihallintoa.

Kaikki suurten puolueiden ministereiden vastuulla olleet rakenteelliset uudistukset ovat kaatuneet.

Puoluesihteeri Asmo Maanselkä, eikö hallituksen kantti ole kestänyt?

– Hallitukselta on puuttunut rohkeutta uudistaa Suomea. Ainoat selkeät rakenneuudistukset, jotka hallitus on pystynyt viemään eduskunnan läpi ovat sisäministeriön valmistelemia.

Kuka olisi silloin uskonut että kuuden puolueen puheenjohtajan sekstetin alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä vain Päivi Räsänen, kun kausi päättyy?

– Poliisin hallintorakenneuudistus, vastustuksesta huolimatta, vietiin eduskunnan lävitse hyvissä ajoin vaalikautta. Muidenkin ministerien olisi pitänyt toimia samoin, mutta heillä ei riittänyt rohkeutta ajaa oman hallintonsa uudistamista.

– Hallitusneuvottelut venyivät kesällä 2011 yli kuukauden mittaiseksi. Paljon käytiin vääntöä Kristillisdemokraateille tärkeistä arvokysymyksistä.

– Kuka olisi silloin uskonut että kuuden puolueen puheenjohtajan sekstetin alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä vain Päivi Räsänen, kun kausi päättyy?

– Lyömällä vetoa aiheesta olisi varmasti voittanut sievoisen summan rahaa, Maanselkä hymähtää.

 

 

Ylös