”Politiikassa hurskaus ei riitä-tarvitaan asiantuntemusta”

14.4.2015 klo 12:57 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kunniapuheenjohtaja Esko Almgren muistutti, että hurskaus ja asiantuntemus eivät voi korvata toisiaan politiikassa.

Kristillisdemokraattien päivänä MTV3:n vaalikuutiossa Helsingissä vieraillut KD:n kunniapuheenjohtaja Esko Almgren muistutti, ettei uskontoa ja politiikkaa kannata sekoittaa keskenään.

Kaikki ne asiat, jotka vyöryvät päälle yhteiskunnassa, on osattava

– On myös osattava erottaa toisistaan uskonto ja kristillinen usko, hän muistuttaa.

– Kun ihminen sanoo, että hän uskoo Jeesukseen, hän ilmoittaa oman elämänsä perusrakenteen. Mutta jos hän pelkästään sillä perusteella luulee olevansa politiikan asiantuntija, niin hän on täysin väärässä.

– Hurskaus ja asiantuntemus eivät voi korvata toisiaan politiikassa, Almgren sanoo.

Hänen kokemuksensa mukaan politiikkaan pyrkivällä on joka tapauksessa edessään hirmuinen määrä työtä asioiden omaksumista jokaiselta yhteiskunnan osa-alueelta.

– Kaikki ne asiat, jotka vyöryvät päälle yhteiskunnassa, on osattava.

Erityisesti viime vuodet ovat olleet Suomessa vaikeaa aikaa. Almgren puhuu sekä taloudellisesta että henkisestä lamasta. Tulevat vaalit ovat hänen mielestään senkin vuoksi erittäin tärkeät.

Neljä vuotta sitten saattoi jo etukäteen arvata, että hallitustaipaleesta tulee vaikeaa, sillä hallitus piti koota ideologialtaan hyvin erilaisista puolueista.

– Heti näki, että vaikeaa siitä tulee- ja niinhän siinä kävikin- kaksi puoluetta tippui pois, Almgren kertasi.

Kristillisdemokraateillekin hallitusvastuu on ollut raskas ja se on näkynyt muun muassa kannatusmittauksissa. Vastuun kantaminen on silti ollut Almgrenin mielestä oikea ratkaisu.

– Jonkun on asioita hoidettava, maassa on oltava aina hallitus. Päivi Räsänen on pitänyt kiinni siitä, että hän on yhtenä kantamassa vastuuta loppuun asti.

Almgren muistutti, että Räsänen on ainut alkuperäisen six-packin jäsen, joka hoiti vastuunsa alusta loppuun. Räsänen myös onnistui oman ministeriönsä tasolla toteuttamaan kaikki hallitusohjelmassa mainitut tavoitteet. Samalla Kristillisdemokraatit ovat kyenneet tuomaan hallitusyhteistyöhön omannäköisensä leiman.

– Jokainen puolue myös tarvitsee hallituskokemusta, Almgren tietää.

Hän kritisoi Kokoomuksen Jyrki Kataisen ratkaisua jättää hallituslaiva kesken kauden, vaikka pääministerilläkin on oikeus ottaa vastaan muitakin tehtäviä.

– Olisin silti toivonut, että hän olisi jaksanut kantaa pestinsä loppuun asti.

Yhdeksi vaalikauden isoista pettymyksistä Kristillisdemokraattien riveissä Almgren mainitsee entisen puheenjohtaja Bjarne Kalliksen loikan Kokoomukseen.

– Elämässä yleensä ja politiikassa erityisesti tulee isojakin pettymyksiä, ja tämä on yksi niistä ja minun kannaltani erittäin suuri pettymys.

– En pysty ymmärtämään, miksi hän teki tämän ratkaisun, Almgren suree.

Hän kertoo kunnioittavansa itse sitä periaattetta, että ollaan loppuun asti siellä, missä on aloitettu.

Tulevaan hallituskokoonpanoon Kristillisdemokraattien kunniapuheenjohtajalla on omat suosikkinsa.

– Se ei ole salaisuus, että itse pääsin Keskustan kanssa solmituista vaaliliitoista useasti läpi, ja nytkin uskon, että juurevaa maalaisliittoa tarvitaan.

Rakentavalle työväenpuolueelle voisi olla myös tilausta. Almgren muistuttaa, että punamullan aikana luotiin Suomeen kattava sosiaaliturva ja koululaitos.

– Toivon myös, että hallituksessa olisi paikka Kristillisdemokraateillekin, hän summaa.

Esko Almgrenin haastattelu on katsottavissa MTV3:n Katsomossa, ohjelman nimi Studio55, 14.4. klo 9.05 Kokemuksella: Esko Almgren

 

Ylös