Olen viettänyt kolmet valtakunnallisten vaalien valvojaiset kodissani. Kaikissa olin ehdokkaana. Ensimmäisissä ja toisissa koti täyttyi pitkin iltaa yhä uusista ihmisistä, väkeä tuli tulosten tarkennuttua, väkeä tuli vaalipaikoilta laskentojen valmistuttua. Puhelin soi ja tekstiviestit paukkuivat. Sain valtakirjan eduskuntaan.

Viime pyhäiltana valvottiin kolmatta kertaa. Heti ennakkoääniltä näytti selvältä, että olisi vaikea saavuttaa äänieroa, joka viimeiseen läpimenopaikkaan tarvitaan. Uusi vaalipiiri osoittautui liian haastavaksi. Paikka jäi saamatta. Joukkue ei saanut paikkaa. En istuvana edustajana yltänyt valtakirjan uusimiseen. Minusta tuli putoaja. Vain yksi tuli vaalipaikalta laskentaurakan jälkeen kysymään, miten menee. Talo oli hiljainen. Puhelin ei soinut, paitsi kerran, kun toimittaja soitti työnsä puolesta.

Tappion hetkinä joukkuehenki punnitaan.

Vaalit ovat joukkuelaji. Tarvitaan letunpaistajat, kahvin keittäjät, mainosten jakajat, ehdokkaat, autokuskit ja monet, monet muut talkoo- ja vapaaehtoistoimijat. Yhteinen arvoperusta, hyvät tavoitteet ja tahto vaikuttaa paremman huomisen puolesta teetättää yhteistä työtä. Jokainen tekee parhaansa ja enemmänkin. Hyvä ilmapiiri yhteisessä kampanjassa, yhdessä tekeminen, voi olla jopa äänestyspäätöksen syy.

Ajattelen tänään lämpimästi häntä, joka jakaa mainokset oman kotikerrostalon portaikkoon. Ajattelen lämpimästi häntä, joka ajaa eri puolella vaalipiiriä satoja kilometrejä ja ehdokas saa levätä matkalla. Häntäkin ajattelen, joka paistaa letun toisensa perään tai tarjoaa kahvia viimassa ja kylmässä, talkootyönä.

Ajattelen lämpimästi häntä, joka tänään soittaa oman vaalipiirinsä ehdokastyötä tehneelle ja kysyy, miten menee.

Voiton hetkellä on kaikilla kivaa, mutta tappion hetkinä joukkuehenki punnitaan.