Presidentti Niinistö kaatuneiden muistopäivänä: ”Me muistamme, me kunnioitamme ja me kiitämme”

17.5.2015 klo 19:29 Uutiset Kristiina Kunnas

– Hetki hautakiven äärellä on meille jokaiselle henkilökohtainen, mutta sodassa kaatuneiden muiston vaaliminen on meille myös kansallinen kunniatehtävä, muistutti presidentti Niinistö puhuessaan Kaatuneitten Omaisten Liiton 70-vuotisjuhlassa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toi tervehdyksen Kaatuneitten Omaisten Liiton 70-vuotisjuhlaan kaatuneiden muistopäivänä.

– Tänään me kunnioitamme myös suomalaisia sotilaita, jotka ovat kaatuneet rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä.

Tänä vuonna on juhlistettu myös sotien päättymisen 70-vuotispäivää.

Paljon on vielä tänäänkin kertomatta ja paljon jäi ikuisesti ja kokonaan kuulematta.

– Talvisota, jatkosota ja Lapin sota jättivät jäljen jokaiseen suomalaiseen perhekuntaan, kylään ja kaupunkiin. Suurimman hinnan isänmaan puolesta ja tulevien sukupolvien vapaudesta kantoivat sotakentillä elämänsä uhranneet.

– Heidän muistokseen on jälleen tänään syvää kunnioitusta tuntien laskettu seppeleet sankarihaudoille kautta maan. Suomen kansa ei heitä koskaan unohda, totesi Niinistö.

– Suruviesti on tänään samanlainen kuin sotavuosinakin. Se koskettaa monia ja haavoittaa samalla kaikkia. Suruviestillä on omat uhrinsa; äidit ja isät, puolisot ja lapset, isovanhemmat, siskot ja veljet, ystävät.

Niinistö kuvaili puheessaan sitä, miten vaikeaa ihmisen on puhua kuolemasta ja läheisen menetyksestä.

– Sodan aikana monessa perheessä elettiin hiljaisuutta vielä pitkään sodan päättymisen jälkeenkin. Työ ja uupumus vain veivät eteenpäin niin, ettei pysähtymiseen tai puhumiseen sitten ollut löytyvinään aikaa. Sota hajotti jokaista perhettä ja se jäi pitkänä varjona vierelle kulkemaan. Oli epävarmuutta ja turvattomuutta, oli paljon tuskaa tulevan tiellä. Kokemusten jakaminen olisi varmaan tuonut helpotusta, mutta paljon on vielä tänäänkin kertomatta ja paljon jäi ikuisesti ja kokonaan kuulematta.

Niinistö muistutti, että Suomen sankarihaudoilla on tänäänkin monta vierailijaa.

– Hetki hautakiven äärellä on meille jokaiselle henkilökohtainen, mutta sodassa kaatuneiden muiston vaaliminen on meille myös kansallinen kunniatehtävä.

– Olkoon sanomanne tänään ja aina; me muistamme, me kunnioitamme ja me kiitämme!