Soini: Kankaanniemen harkintakyky petti täydellisesti

18.5.2015 klo 10:13 Uutiset Samuli Rissanen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi Keski-Suomesta perussuomalaisten kansanedustajaksi valitun Toimi Kankaanniemen kohua tänä aamuna Smolnassa.

Hallitusneuvottelujen päänäyttämölle valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan tänä aamuna palannut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini joutui kommentoimaan paitsi neuvottelujen talousryhmän etenemistä, myös puolueen kansanedustaja Toimi Kankaaniemen tekemisiä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päättää, miten Kankaanniemen tapaus käsitellään

Sanomalehti Keskisuomalainen kertoi tänä aamuna (18.5.), että Kankaanniemi on lähettänyt seksuaalissävytteisiä viestejä ja suoria seksiehdotuksia useille naisille eri puolilla Suomea. Kankaanniemi on myöntänyt lähettäneensä viestit ja pahoittelee tapahtunutta.

– Harkintakyky on pettänyt täydellisesti, Soini arvioi tilannetta tuoreeltaan.

Perussuomalaisten puheenjohtajalta tiedusteltiin myös, miten kohu vaikuttaa Kankaanniemen asemaan puolueessa. Kankaanniemi toimii tällä hetkellä perussuomalaisten hallitusneuvottelijana rakenneuudistuksia pohtivassa työryhmässä. Hänen nimeään on väläytelty myös tulevien ministerien ja eduskunnan puhemiehistön valintojen yhteydessä.

Soinin mukaan perussuomalaisten eduskuntaryhmä päättää, miten Kankaanniemen tapaus käsitellään.

– Meillä (Jari) Lindström hoitaa kansanedustajat, (Riikka) Slunga-Poutsalo muut ja minä johdan puoluetta, Soini vastasi.

Toimi Kankaanniemi, 65, on Kristillisdemokraattien entinen kansanedustaja, ministeri ja puoluejohtaja.