”Perussuomalaiset unohtivat vaalilupauksensa-ja hyvä niin”

20.5.2015 klo 12:08 Politiikka Samuli Rissanen

Päivi Räsäsen mielestä perussuomalaisten hallitusneuvotteluissa hyväksymillä säästöillä ei ole enää mitään tekemistä puolueen vaaliohjelman kanssa. – Ja hyvä niin, hän toteaa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kiittää YLE:n haastattelussa (19.5) perussuomalaisia hieman ilkikurisesti siitä, että puolue on säästölinjauksissaan samaa mieltä väistyvän sisäministerin ja hänen puolueensa kanssa.

On pidettävä huolta siitä, että aivan pienituloisempien tulot eivät laske, vaan pikemminkin hivenen nousisivat

Samalla Räsänen toteaa, ettei perussuomalaisten hallitusneuvotteluissa hyväksymillä säästöillä ole enää mitään tekemistä puolueen vaaliohjelman kanssa.

– Ja hyvä niin, Räsänen toteaa.

Hän viittaa perussuomalaisten vaaliohjelmaan, jonka mukaan maahanmuutosta ja kehitysyhteistyöstä voitaisiin säästää satoja miljoonia. Räsäsen mukaan tiedot, mitä neuvotteluista ovat tulleet, viittaavat siihen, ettei pakolaispolitiikasta tule säästöjä. Päinvastoin, niistä saattaa kertyä jopa lisämenoja.

– Eli se perussuomalaisten vaalilupauksista, Räsänen sivaltaa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja on pääosin tyytyväinen niihin tietoihin, joita hallitusneuvotteluista on tuotu esille. Hänen pitää tärkeänä, että pyritään uudistuksiin. Jos ne onnistuvat, etuuksien leikkauksia ei tarvita niin paljoa. Erityisesti sote on Räsäsen mielestä pakko saada liikkeelle ja nopeasti.

– Asiastahan on periaatteellinen yksimielisyys puolueiden kesken. Sote on aivan ensimmäisiä asioita, joka uuden hallituksen on saatava aikaan.

Hallitustunnustelija, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, on julkisuudessa esittänyt eräänä säästökeinona indeksien jäädytystä. Se merkitsee käytännössä esimerkiksi eläkkeiden pysymistä nykyisellä tasolla ainakin lähitulevaisuudessa. Räsänen on samoilla linjoilla.

– Kun on pakko säästää, niin indeksien jäädyttäminen on pätevä keino.

– Toisaalta on pidettävä huolta siitä, että aivan pienituloisempien tulot eivät laske, vaan ne pikemminkin hivenen nousisivat, Päivi Räsänen muistuttaa.

Hän löytää myös muita leikkauskohteita.

– Yritystuissa on paljon sellaisia, jotka voidaan poistaa. Itse asiassa osa yrittäjistäkin on sitä mieltä, että monet yritystuet vääristävät kilpailua ja voidaan poistaa.

Ylös