Ministeriys ja vuoden 2009 eurovaaliriemu ovat Räsäsen tähtihetket

1.6.2015 klo 13:54 Politiikka Samuli Rissanen

Päivi Räsäsen puheenjohtajuuskauden kruunuina ovat hallitusvastuu 2011-2015 ja europarlamentaarikon paikan saavuttaminen puolueelle vuonna 2009.

Kristillisdemokraattien puheenjohtajuudesta luopuva Päivi Räsänen pitää merkittävimpinä saavutuksenaan puolueen vaikutusvallan kasvua. Räsäsen puheenjohtajakaudelle mahtuivat sekä onnistuneiden vaaliliittoneuvotteluiden ja ehdokasasettelun ansiosta saatu europarlamenttipaikka vuosina 2009-2014 että neljän vuoden jakso Kataisen ja Stubbin hallituksissa.

Päivi Räsänen pitää merkittävimpänä saavutuksenaan puolueen vaikutusvallan kasvua

– Olemme kyenneet vahvasti vaikuttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan sekä kehittämään laaja-alaista osaamista. Olemme edelleen arvopuolue, mutta entistä vahvemmin myös osaava, luotettava ja vastuullinen yleispuolue, Räsänen arvioi kulunutta puheenjohtajakauttaan.

Kevättalvella Räsänen sitoi oman jatkonsa puolueen vaalitulokseen. Hän ilmoitti haluavansa pysyä puheenjohtajana, mikäli puolue saa vaalivoiton ja hallitusvastuulle jatkoa. Räsänen kertookin tämänpäiväisessä ilmoituksessaan, että haluaa kantaa vastuunsa oppositioasemasta ja eduskuntavaalituloksesta tukemalla ja kannustamalla muita ehdokkaita tavoittelemaan puheenjohtajuutta.

– Toivon, että näkisimme Savonlinnassa reilua kilpailua paikasta.

Räsäsen mielestä eduskuntapuoluetta on johdettava eduskunnasta. Hänen mukaansa eduskuntaryhmästä löytyy useita erinomaisia vaihtoehtoja uudeksi puheenjohtajaksi: sekä vahvaa kokemusta että tuoretta intoa.

Puolueen tulevaisuuden väistyvä puheenjohtaja näkee valoisana. Oppositioasema tarjoaa erittäin hyvän mahdollisuuden puolueen ideologian, ohjelmien ja tavoitteiden kirkastamiseen. Kristillisdemokraatit aikovatkin tarjota hallitukselle rakentavaa tukea ja vastuullisia vaihtoehtoja.

– Näen edessä neljä kasvun vuotta, Räsänen sanoo.

Ylös