Räsänen luopuu Kristillisdemokraattien puheenjohtajuudesta
1.6.2015 klo 12:52 Politiikka Samuli Rissanen
Liki 11 vuotta KD:ta johtanut Päivi Räsänen ei enää lähde kisaamaan puheenjohtajuudesta Savonlinnan puoluekokouksessa.
Kristillisdemokraatteja vuodesta 2004 lähtien luotsannut puheenjohtaja Päivi Räsänen ei enää aio asettua ehdolle seuraavaksi puolueen puheenjohtajaksi.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen piti kirjaimellisesti lupauksensa kertoa jatkoaikeistaan puolueen puheenjohtajana kesäkuun alussa. Hän kertoo tänään, ettei jatka puolueen johdossa enää nykyisen kaksivuotiskauden päättyessä elokuussa.
Väistyvä puheenjohtaja toivoo, että Savonlinnassa nähtäisiin reilu kilpailu puheenjohtajuudesta
– Siihen saakka kannan vastuun puolueen johtamisesta saamani valtuutuksen mukaisesti, Räsänen kertoo.
Väistyvä puheenjohtaja toivoo, että puheenjohtajuudesta syntyisi reilu kilpailu. Räsäsen mukaan KD:n eduskuntaryhmästä löytyy useita erinomaisia vaihtoehtoja: sekä vahvaa kokemusta että tuoretta intoa.
KD-piirit ovat jo ehdottaneet sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östmania että kansanedustaja Sari Essayahia mukaan kisaan.
Kristillisdemokraattien puoluekokous järjestetään Savonlinnassa elokuun lopussa. Kokous valitsee uuden puheenjohtajan ja kolme varapuheenjohtajaa.