KD:n uusia kansanedustajia ehdotetaan varapuheenjohtajiksi

13.6.2015 klo 09:36 Politiikka Kristiina Kunnas

KD:n tuoreet kansanedustajat Sari Tanus ja Antero Laukkanen saavat kotikaupungeistaan kannustusta Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajakisaan.

Kristillisdemokraattien Tampereen osasto esittää Sari Tanusta KD:n varapuheenjohtajaksi.

– Tanus nauttii johtokunnan täyttä luottamusta ja hän on osoittanut suurta rohkeutta ja viisautta toimissaan, paikallisosasto toteaa.

Tavoitteena on nostaa Kristillisdemokraatit kymmenen kansanedustajan puolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa

– Tanus kuuntelee herkällä korvalla ihmisiä ja tekee parhaansa saadakseen asioihin oikeudenmukaisuutta. Tanuksella on perinteiset arvot kohdallaan ja hän hoitaa tehtäviään kristillisesti ja demokraattisesti. ’

– Kansanedustajana hän on omistautunut työlleen ja kykenee hoitamaan hyvin myös varapuheenjohtajan tehtäviä.

Kristillisdemokraattien Espoon paikallisosasto ehdottaa kansanedustaja Antero Laukkasen valintaa puolueen puheenjohtajistoon.

Antero Laukkasella on takanaan pitkä poliittinen ura. Kansanedustajana hän on ensikertalainen. Hän on Espoon kaupunginvaltuutettu (2001-2016), tarkastuslautakunnan jäsen (2001-2016, vpj 2005-2008), Ulkoministeriön ihmisoikeusneuvottelukunnan (IONK) jäsen 2012-2015, Christian Political Foundation for Europe (CPFE) Board Member, Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) hallituksen jäsen, varakansanedustaja (2003-2011), maakuntavaltuutettu (2005-2012), eduskunta-avustaja (1997-2003). Antero Laukkanen on KD:n jäsen vuodesta 1983 ja hän on toiminut sekä puoluehallituksen että puoluevaltuuston jäsenenä.

– Laukkasen visiona on vahvistaa puolueen kenttää ja tiivistää puolueen sisäistä yhteistyötä. Kokeneiden poliitikkojen ja nuorten mentoriparit ovat jatkossa yksi tärkeä yhteistyön muoto. Puolueen nuorille tarjotaan suunnitelmallisesti mahdollisuuksia hankkia kokemusta ja vaativia tehtäviä puolueessa. Tavoitteena on nostaa Kristillisdemokraatit kymmenen kansanedustajan puolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa, Espoon paikallisosasto toteaa.

 

 

Ylös