Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajakisasta tulossa värikäs
18.6.2015 klo 07:00 Politiikka
Kristillisdemokraattien vaalitoimikunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen muistuttaa, että puolue johtoon tarvitaan osaamista. tietämystä ja yhteen hiileen puhaltamisen tahtoa.
– Nyt mukaan Kristillisdemokraattien puheenjohtajistokisaan, että saadaan aikaan kunnon kamppailu, kehottaa vaalitoimikunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen.
Sitä mukaa kuin KD:n puoluekokous elokuun viimeisenä viikonloppuna Savonlinnassa lähestyy, kasvaa myös puheenjohtajistokisaan ilmoittautuvien joukko.
Puolue tarvitsee nyt luotsaajakseen hyvää, tiimihenkistä joukkuetta, josta löytyy mahdollisimman paljon erilaista osaamista.
Vaikka Sari Essayah on toistaiseksi ainoa puheenjohtajataistoon ilmoittautunut, löytyy varapuheenjohtajistoon pyrkivien listalta jo kymmenkunta nimeä.
– Mitä enemmän ehdokkaita, sitä parempi kisa ja useampia valinnan vaihtoehtoja, summaa puolueen vaalitoimikunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen.
Kemppainen toivoo, että käytyjen eduskuntavaalien jälkeisessä tilanteessa ehdokaskirjosta tulisi mahdollisimman kattava:
– Nyt on erityisen tärkeää saada esiin erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia puolueen tulevaa linjaa ja toimintatapoja koskien.
Jotta ehdokkaiden näkemykset ja kannat ehtisivät tulla selville hyvissä ajoin ennen puoluekokousviikonloppua, laatii vaalitoimikunta kisaan ilmoittautuville kysymyslistan tietyistä keskeisistä ja puolueen tulevaisuudelle tärkeistä asioista.
Vastaukset niihin lähetetään jokaiselle puoluekokousedustajalle kokouksen esityslistan yhteydessä elokuussa.
– Päätimme tehdä näin, koska puheenjohtajistovaalit pidetään jo heti ensimmäisenä kokouspäivänä perjantaina.
– Näin puoluekokousedustajat saavat jo ennalta tietoa ehdokkaiden mielipiteistä, niiden eroavuuksista tai yhtäläisyyksistä.
Kemppainen sanoo vaalitoimikunnan toivottavan tervetulleiksi puheenjohtajistokisaan kaikki puolueen jäsenet, jotka kokevat halua tehtävään, ja uskovat voivansa tuoda siihen omaa osaamistaan ja tietämystään.
– Piirit ja paikallisosastot, miettikää keskuudessanne, keitä mielestänne hyviä ehdokkaita teillä olisi tarjota mukaan.
– Vaalitoimikunta linjasi tärkeimpiä edellytyksiä, kuten että puolueen puheenjohtajan tulisi olla kansanedustaja.
– Myös poliittinen kokemus, tunnettuus, johtajuus, luotettavuus sekä esiintymistaidot ovat asioita, jotka jo lähtökohtaisesti kuuluvat puheenjohtajuuteen.
Kemppainen korostaa myös puheenjohtajiston keskinäisen yhteensopivuuden merkitystä:
– Vaikka jokainen ehdolle lähtevä toki kisaa juuri oman valintansa puolesta, yhtä tärkeää on puheenjohtajiston kokonaisuus.
– Puolue tarvitsee nyt luotsaajakseen hyvää, tiimihenkistä joukkuetta, josta löytyy mahdollisimman paljon erilaista osaamista, tietämystä ja yhteen hiileen puhaltamisen tahtoa.