Kansanedustaja vaikuttui idearikkaista KD Nuorista

27.6.2015 klo 11:30 Politiikka Samuli Rissanen

Antero Laukkasen tavoitteena on käynnistää viisi pyöreän pöydän keskustelu- ja idearyhmää eduskunnassa tämän vaalikauden aikana. Ensimmäisenä kutsun saivat KD Nuoret.

Ensimmäinen keskustelutilaisuus toteutui tällä viikolla, kun espoolainen kansanedustaja vastaanotti eduskunnan Pikkuparlamentin kabinettiin KD:n nuorisojärjestön edustajat.

Oli kerrassaan loistava kohtaaminen, eteenpäin katsova ja idearikas

KD Nuorten pääsihteeri Milka Taivassalo kertoo, että tapaamisessa puhuttiin puolueen nuorisojärjestön harjoittamasta politiikasta.

– Kuinka sijoitumme politiikan kentälle Euroopassa, mikä on mielestämme kristillisdemokratian ydintä. Pohdimme myös syvällisesti kristillisdemokraattista ideologiaa.

Emopuolueen kansanedustajille lähti myös terveisiä: Taivassalon mukaan eduskuntaryhmän ja puoluejohdon pitäisi kirkastaa ja selkeyttää sanomaansa. Hyviä poliittisia avauksia pitäisi osata myös markkinoida oikein. Viestinnän pitäisi olla nykyistä suunnitelmallisempaa.

Kansanedustaja tuntui vaikuttuneen idearikkaiden nuorten kohtaamisesta.

– Oli kerrassaan loistava kohtaaminen, eteenpäin katsova ja idearikas, Laukkanen kommentoi.

Lopuksi koko porukka päätyi yhdessä syömään. Laukkasen mukaan ainakin naurua piisasi koko rahan edestä. Syksyllä on hänen mukaansa seuraavan pyöreän pöydän-keskustelun aika.

 

 

Ylös