KD:n varapuheenjohtajakisa: Riitta Kuismanen vastaa kysymyksiin

27.8.2015 klo 16:58 Politiikka KD Lehti

KD:n varapuheenjohtajaehdokas Riitta Kuismanen on 56-vuotias sosiaalisosiaalipsykologi, fysioterapeutti sekä sosiaali- ja terveydenhuollon opettaja Pirkkalasta. Näin hän vastaa kisatenttiin.

1. Miten omalta osaltasi pyrit vaikuttamaan, että KD:stä tulisi 10 % puolue seuraavan neljän vuoden aikana?

1. Kasvu lähtee paikallistasolta, joten kentän ääni on saatava kuuluviin. Haluan suunnitella ja organisoida erilaisia tapahtumia paikallisiin tarpeisiin ja saadaksemme näkyvyyttä potentiaaleille ehdokkaille jo tässä vaiheessa. Jäsenistöä rohkaisisin soluttautumaan eri järjestöihin vaikuttamaan. Media pitää ”ottaa haltuun” niin ettemme olisi altavastaajina ja puolustusasemissa vaan aloitteentekijöinä ja asiantuntijoina. Olen ahkera kirjoittaja, viimeisen vuoden aikana olen saanut yli 40 kirjoitusta eri lehtiin.

Kristilliset arvot ovat hyvinvointiyhteiskuntamme perusta, ne suojelevat myös niitä, jotka eivät niitä arvoja jaa.

Piiritasolla innostaisin osastoja kokoontumaan yhdessä, näin syntyy uusia kontakteja. Piirienkin välillä voi olla epävirallisia kokoontumisia sovittujen teemojen tiimoilla, ideariihiä ja vaikka mökki-iltoja kesäaikaan. Sosiaalipsykologina ja opettajana sydäntäni lähellä on mm. ryhmädynamiikan edistäminen sekä mielikuvavaikuttaminen.

2. Oletko enemmän visionääri vai käytännön toimija? Lyhyt perustelu.

2. Olen visionääri, eli vahvuuteni on ideoinnissa ja organisoinnissa. Piirin puheenjohtajana ja työssäni olen saanut hyvää palautetta ideoistani ja kyvystäni luovaan ajatteluun. Vahvana verkostoitujana pystyn myös toteuttamaan ideani.

3. Mitä näet luovuttamattomana kristillisdemokratiassa?

3. Kristilliset, Raamattuun perustuvat arvot. Se tarkoittaa mm. avunantoa tarpeiden mukaan. Moraali ja oikeudenmukaisuus eivät saa olla alisteisia yhteiskunnan muutoksille. Kristilliset arvot ovat hyvinvointiyhteiskuntamme perusta, ne suojelevat myös niitä, jotka eivät niitä arvoja jaa.  Puolueena meille on tärkeää, että jatkossakin sanaamme voidaan luottaa, toimintamme on läpinäkyvää ja päätöksenteossa oikeudenmukaisuus toteutuu.

4. Mitä mielestäsi kuuluu puolueen puheenjohtajan ydintehtäviin? Missä tehtävissä sinulla on eniten vahvuuksia?

4. Tuki puheenjohtajalle ja tiimityö puoluejohdon ja piirien kanssa. Tulee edustaa puoluetta rakentavalla tavalla. Haluan lisätä yhteistyötä jäsenten ja puoluejohdon välillä ja tuoda lisää näkyvyyttä mm. mielipidekirjoituksilla, osallistumalla julkiseen keskusteluun ja uusilla avauksilla.
Vahvuuteni on ideoinnissa ja kentän aktivoinnissa. Osaan organisoida ja löydän yhteistyötahoja ideoilleni, myös yli puoluerajojen. Tiimityö on tuttua koulutukseni ja työni kautta.

 

KD:n puheenjohtajisto uusiksi

Kristillisdemokraattien puoluekokous valitsee puolueelle puheenjohtajan ja kolme varapuheenjohtajaa perjantaina 28. elokuuta Savonlinnassa. Puheenjohtajiksi ovat ehdolla kansanedustajat Sari Essayah ja Sari Tanus. Varapuheenjohtajiksi ovat ehdolla Pirkka Aalto, Sauli Ahvenjärvi, Tommy Björkskog, Jorma ”Jommu” Jussila, Riitta Kuismanen, Laura Peuhkuri, Sirpa Pursiainen, Kimmo Rantanen ja Tiina Tuomela.

 

 

 

Ylös