KD:n varapuheenjohtajakisa: Sirpa Pursiainen vastaa kysymyksiin

27.8.2015 klo 18:10 Politiikka KD Lehti

Tamperelainen yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaali- ja terveysalan opettaja Sirpa Pursiainen, 36, vastaa varapuheenjohtajatentin kysymyksiin.

1. Miten omalta osaltasi pyrit vaikuttamaan, että KD:stä tulisi 10 % puolue seuraavan neljän vuoden aikana?

1. KD:n tulee olla aktiivisesti esillä. Tarvitaan strategiaa, johtamista sekä yhdessä tekemistä näkyvyyden lisäämiseksi. Poliittisten puheiden ja tavoitteiden sijaan näen kriittisen tärkeäksi sen, että puolue ja sen jäsenet ajavat aktiivisesti poliittisia ajankohtaisia asioita eteenpäin. Kun asioita ajetaan myönteisesti ja hyvin argumentoiden, saamme myös kannatusta.
Kirjailijana voisin luoda mielipidekirjoituspohjia sekä auttaa valtuustoaloitteiden teossa. Ideoisin erilaisia keinoja alueellisten ajankohtaisten asioiden nostamiseksi julkisuuteen. Olen saanut Tampereella nostettua julkisuuteen palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden.

Myönteisen näkyvyyden lisääminen on avainasemassa.

2. Oletko enemmän visionääri vai käytännön toimija? Lyhyt perustelu.

2. Olen sekä visionääri että käytännön toimija. Ideoinnin lisäksi hahmotan laajoja kokonaisuuksia sekä asioiden vaikutukset ja suhteet. Visioinnissa on tärkeää muistaa, miten se toteutetaan käytännössä. Olen nopea toteuttamaan asioita. Kirjoitin laajan teoksen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmästä ja lainsäädännöstä kuukaudessa. Olen myös visioinut vanhustenhuollon tulevaisuutta, hoito- ja palveluketjujen kuvaamista asiakkaan näkökulmasta ja puuttunut epäkohtiin.

3. Mitä näet luovuttamattomana kristillisdemokratiassa?

3. Puolueen tulee pitää kiinni kristillisistä arvoista, kuten puolustaa uskonnonvapautta, heikommassa asemassa olevien asemaa ja perheiden hyvinvointia. Kristillisdemokratiaan kuuluu oikeudenmukaisuus sekä vastuullisuus. Vastuulliseen politiikkaan kuuluu yksilön vastuu, yhteisöllinen vastuu sekä taloudesta huolehtiminen siten, ettemme enää elä velaksi.

4. Mitä mielestäsi kuuluu puolueen puheenjohtajan ydintehtäviin? Missä tehtävissä sinulla on eniten vahvuuksia?

4. Yhteiskuntatieteiden maisterin opinnot sekä monipuolinen työhistoria luovat vahvan pohjan yhteiskunnalliseen ajatteluun. Myönteisen näkyvyyden lisääminen on avainasemassa. Voin olla osaltani ideoimassa, kannustamassa ja järjestämässä tempauksia, valtuustoaloitteita ja tapahtumia paikalliselle tasolle.

Jokaisen piirin tulee tehdä oma strategia käytännön toimenpiteineen näkyvyyden ja kannatuksen nostamiseksi alueellaan. Varapuheenjohtaja jalkauttaa puolueen strategiaa ja ohjelmaa paikalliselle tasolle.

 

KD:n puheenjohtajisto uusiksi

Kristillisdemokraattien puoluekokous valitsee puolueelle puheenjohtajan ja kolme varapuheenjohtajaa perjantaina 28. elokuuta Savonlinnassa. Puheenjohtajiksi ovat ehdolla kansanedustajat Sari Essayah ja Sari Tanus. Varapuheenjohtajiksi ovat ehdolla Pirkka Aalto, Sauli Ahvenjärvi, Tommy Björkskog, Jorma ”Jommu” Jussila, Riitta Kuismanen, Laura Peuhkuri, Sirpa Pursiainen, Kimmo Rantanen ja Tiina Tuomela.

 

Ylös