Painajaismaiset olosuhteet piinaavat pakolaisia Kosilla

4.9.2015 klo 13:02 Ulkomaat Samuli Rissanen

Tuhannet pakolaiset elävät painajaismaisissa olosuhteissa Kosin saarella EU-komissaarien vierailun alla. Kosille on saapunut jo noin 31 000 pakolaista tänä vuonna.

Euroopan komission varapuheenjohtaja Frank Timmermans ja maahanmuuttoasioista vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos vierailevat tänään Kosin saarella Kreikassa. Afganistanista ja Irakista saapuneiden pakolaisten olot saarella ovat tukalat. Rekisteröintijonossa on vuoroaan joutunut odottamaan jopa viikon.

– Tämä on kriisi kaikilla tasoilla

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii Kreikan viranomaisilta ja EU:lta välittömiä toimia, joilla saarelle saapuvien tuhansien pakolaisten tilannetta saadaan helpotettua. Järjestön tutkijat ovat niin ikään juuri vierailleet Kosilla.

Amnestyn tutkijat todistivat viime yönä väkivaltaisen iskun pakolaisia vastaan Kosilla. Muutenkin pakolaisten olot saarella ovat tukalat. Vain viikon ikäiset lapset vanhempineen joutuvat odottamaan rekisteröintiä kuumuudessa päiväkausia. Amnestyn tutkijat haastattelivat myös saarelle yksin saapuneita lapsia, jotka oli pidätetty ja joita pidettiin surkeissa oloissa aikuisten joukossa. Pakolaislapset ovat paenneet sotaa ja vainoa Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Jotkut ovat saapuneet perheidensä kanssa, toiset ovat tehneet matkan yksin.

– Painajaismaiset olosuhteet ja viranomaisten välinpitämättömyys pakolaisten ahdinkoa kohtaan ovat järkyttäviä, Kosin saarelta juuri palannut Amnestyn Kreikka-tutkija Kondylia Gogou sanoo.

Tilannetta on vaikeuttanut paikallisviranomaisten vastahankaisuus perustaa pysyvä vastaanottokeskus, jossa olisi riittävästi kapasiteettia. Elokuun puolivälissä yli 2 000 ihmistä lukittiin epäinhimillisiin oloihin paikalliselle urheilustadionille. Poliisin on kerrottu käyttäneen väkivaltaa rekisteröimistä odottavia pakolaisia kohtaan.

Suurin osa pakolaisista yöpyy teltoissa, taivasalla tai ränsistyneessä Captain Elias -hotellissa. Paikalliset asukkaat ja Lääkärit ilman rajoja -järjestö avustavat ihmisiä, mutta paikallisviranomaiset ovat antaneet hyvin vähän apua ja jopa sulkeneet julkisia käymälöitä.

– Tämä on kriisi kaikilla tasoilla. Paikallisviranomaiset Kreikassa ovat haluttomia antamaan välttämätöntä apua, kansalliset viranomaiset näyttävät olevan siihen kykenemättömiä, ja Euroopan johtajat epäröivät kasvavan humanitaarisen kriisin edessä, Kondylia Gogou sanoo.

Kosilla oleskelee noin 3 000–4 000 pakolaista. Saarella ei ole muodollisia vastaanottotiloja, minkä vuoksi suurin osa pakolaisista oleskelee ala-arvoisissa oloissa odottaessaan rekisteröintiä ja matkansa jatkamista.

Valtaosa ihmisistä on saapunut saarelle Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Kreikan rannikkovartioston mukaan Kosille on saapunut tänä vuonna noin 31 000 pakolaista. Tulijoiden määrä on lisääntynyt merkittävästi kesäkuun jälkeen.

 

Ylös