Vuorotteluvapaa auttaa jaksamaan työelämässä – ehdot kiristyvät entisestään

30.9.2015 klo 07:14 Politiikka Kristiina Kunnas

Hallitus haluaa kiristää vuorotteluvapaalakia. Työhistoriaedellytys nousisi 20 vuoteen ja enimmäiskesto lyhentyisi puolivuotiseksi. – Jaksoin jatkaa työelämässä oltuani vuorotteluvapaalla, kertoo hoitoalalla toimiva nainen.

Hallitus haluaa uudistaa vuorotteluvapaajärjestelmän. Sipilän hallitus esittää eduskunnalle vuorotteluvapaalain muuttamista siten, että vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys korotettaisiin 20 vuoteen ja vapaan enimmäiskesto lyhennettäisiin 180 kalenteripäivään.

Jatkossa on työssä on pitänyt olla 20 vuotta päästäkseen vuorotteluvapaalle, kun tällä hetkellä vaatimus on 16 vuotta.

Samalla pitkän työuran tehneiden korkeampi vuorottelukorvaus (80 %) poistettaisiin siten, että vuorottelukorvauksen taso olisi 70 prosenttia työttömyyspäivärahasta kaikilla vuorottelijoilla.

– Vuorotteluvapaa antoi lisäpotkua, eikä ajatus töiden jatkamisesta eläkeikään saakka enää tuntunut sietämättömältä, kertoo hoitoalalla toimiva nainen, jolla on yli 30 vuoden työkokemus.

Vuorotteluvapaan jaksotusmahdollisuus on poistumassa.

– Minulle kahdessa erässä vietetty vuorotteluvapaa oli ihanteellinen ratkaisu. Nyt tuo mahdollisuus valitettavasti poistuu, hoitoalalla työskentelevä nainen kertoo.

Muutosten jälkeen vuorotteluvapaan pisin kesto olisi siis puoli vuotta eli 180 kalenteripäivää. Aiemmin oli mahdollista olla vuorotteluvapaalla jopa vuoden ajan. Jatkossa on työssä on pitänyt olla 20 vuotta päästäkseen vuorotteluvapaalle, kun tällä hetkellä vaatimus on 16 vuotta.

Ylös