KD:n puoluesihteeriksi joko Piia Flink-Liimatainen tai Asmo Maanselkä

23.10.2015 klo 12:01 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien puoluesihteeriksi on tarjolla kaksi kokenutta puolueaktiivia. Asmo Maanselkä on ollut neljä vuotta puoluesihteerinä. Myös haastajalla Piia Flink-Liimataisella on pitkä kokemus puolueen eri tehtävissä.

– Hakuajan loppuun mennessä puoluesihteeriksi jätti hakemuksen kaksi hakijaa, Piia Flink-Liimatainen sekä Asmo Maanselkä, kertoo KD:n järjestöpäällikkö Mikko Rekimies.
Puoluevaltuusto valitsee Kristillisdemokraattien puoluesihteerin kaksivuotiskaudelle. Kokous on Vantaalla lauantaina 28. marraskuuta.

Puoluesihteeri valitaan 28. marraskuuta Vantaalla.

Piia Flink-Liimatainen, 38, on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri sekä sairaanhoitaja. Hän on aiemmin toiminut KD:n eduskuntaryhmän poliittisena sihteerinä, kansanedustajan avustajana, Keski-Suomen piirin puheenjohtajana ja puoluehallituksen jäsenenä. Kaupunginvaltuutettuna Flink-Liimatainen on toiminut vuodesta 2004 lähtien Suolahdella ja Äänekoskella.

Asmo Maanselkä, 34, on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri sekä kauppatieteiden maisteri. Hän on ollut puoluesihteerinä vuodesta 2011.Aiemmin Maanselkä on toiminut Kristillisdemokraattien viestintäpäällikkönä, kansanedustajan avustajana, puolueen varapuheenjohtajana, nuorisojärjestön puheenjohtajana sekä Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna.

 

 

Ylös