”Pakolaismuuttovirta jatkuu pitkään, mutta on mahdoton sanoa kuinka pitkään”

26.10.2015 klo 20:23 Politiikka Kristiina Kunnas

Pohjoismaiden neuvoston ylimääräinen istuntotapahtuma raapaisi pakolaisongelman pintaa, eikä nähnyt sille minkäänlaista helppoa saati nopeaa ratkaisua.

– Tilanteemme on ratkaisevasti muuttunut. Emme voi enää kuvitella, että voisimme ratkaista pakolaisongelman lähtömaissa, totesi Roderick Parkes Pohjoismaiden neuvoston ylimääräisessä istuntotapahtumassa.

Parkes on EU:n turvallisuusalan tutkimuslaitoksen maahanmuuton ja sisäisten asioiden vanhempi analyytikko.

Meillä Ruotsissa on jo nyt erittäin paha segregaatio. Tietyillä alueilla rikollisuus on korkealla. En ymmärrä sitä, että tältä suljetaan silmät.

Jean-Christophe Dumont, OECD:n maahanmuutto-osaston johtaja oli omassa puheenvuorossaan realistisen pessimistinen.

– Aivan ennenkuulumaton kriisi, näin on sanottava nähtyämme, mitä on tapahtunut tänä vuonna, Dumont sanoi.

– Viime vuonna kaikki näytti 1990-luvun alun ja Balkanin kriisin jälkeiseltä toisinnolta. Mutta tämä vuosi on näyttänyt, että tilanne on täysin erilainen.

– Vastaanottavien maiden välillä on isoja eroja tulijoiden lähtömaissa, kuten Britanniassa Pakistan, Puolassa Ukraina, Italiassa Gambia. Tämän vuoden syyskuussa kohtasimme ennennäkemättömän tilanteen turvapaikanhakijoiden määrän valtavassa nousussa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, Dumont jatkoi.

Pakolaiskriisin tekee erilaiseksi se, ettei tilanteen vakautumiselle näy mahdollisuutta. Ilman vanhempia saapuvia lapsia on tuhansittain.

– Lisäksi suuri ero on siinä, ettei julkinen mielipide enää suhtaudu tähän kriisiin positiivisesti. Toisin oli vielä Balkanin kriisin aikaan.

Dumont muistutti, että pohjoismaiden ihmisten pitäisi pystyä käsittelemään inhimillistä hätää.

– Meidän on tärkeää olla kykeneviä muutokseen, ja pakolaisten on oltava valmiita kotouttamiseen.

Pakolaiset ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia.

– Eivät samalle kielikurssille voi osallistua maahanmuuttajat, joista toinen on yliopistokoulutettu ja toinen lukutaidoton.

Ruotsi mainittiin ylimääräisessä istuntotapahtumassa useasti hienona esimerkkinä pakolaisten vastaanottamisesta.

Yksi ruotsalaisedustajista torppasi kiitokset täysin.

– Mielestäni tämän luennon johtopäätös on täysin väärä. Ei täällä pitäisi puhua integraatiosta! Ratkaisun pitäisi olla se, että pakolaiset palaavat mahdollisimman nopeasti lähtömaihinsa.

– Meillä Ruotsissa on jo nyt erittäin paha segregaatio. Tietyillä alueilla rikollisuus on korkealla. En ymmärrä sitä, että tältä suljetaan silmät.

– Mielestäni Ruotsi ei ole hyvä esimerkki. Meillä on jo nyt järkyttävät luvut.

– Emme millään pysty selviämään tästä tilanteesta, mikäli pakolaisten tulo jatkuu pitkään näin suurena, oli ruotsalaisedustajan karu ennustus.

 

Ylös