Kun ei voi tappaa

5.12.2015 klo 12:46 Kolumnit Merja Eräpolku

Meitä oli kaksi nuorta naista lääkittyinä naistentautien osastolla leikkaussalin odotushuoneessa valmiina samaan toimenpiteeseen eli kohdun kaavintaan. Minua itketti: olin 13. raskausviikon alussa saanut tietää esikoiseni sydänäänten hiipuneen. Kysyin toiselta, mikä tilanne hänellä oli. Kertoi, että hänelle tehdään keskeytys. Muistan sanoneeni: ”Kunpa voisimme vaihtaa vauvoja”. Toinen totesi: ”Ei tämä helppoa ole”.

Hoitohenkilökunta suoritti toimenpiteet vuoron perään. Toinen pikkuruinen imettiin kohdusta kuolleena, toinen elävänä.

Nykyisin valtaosa keskeytyksistä tehdään pienillä raskausviikoilla lääkkeellisesti. Kohdun kaavintoja on melko vähän ja niinsanottuja pitkäviikkoisia keskeytyksiä, jossa äiti joutuu synnyttämään sikiön tai jo vauvaksi luokitellun lapsensa, on vain hyvin harvoin.  Kuitenkin sama henkilökunta, joka parhaimmillaan onnistuu pelastamaan keskosen, joutuu myöhäisessä raskaudenkeskeytyksessä jättämään samanikäisen elävänä syntyneen pienokaisen kuolemaan.

On kuitenkin ammattilaisia, jotka eivät voi ihmiselämää vakaumuksensa vuoksi missään oloissa päättää. Kyse ei ole epämieluisan tehtävän pakoilusta kollegoiden kustannuksella.

Ei ole vaikea ymmärtää henkilökunnan eettistä ristiriitaa raskaudenkeskeytyksen ja elämän suojelun velvoitteen välillä. Omantunnonvapauden vaatimisessa on kyse oikeudesta olla tahallisesti päättämättä ihmiselämä eikä siten voida verrata muuhun lääketieteen toimintaan. Jos tässä kohdin ei sallita omantunnonvapautta, miten on silloin, jos Suomeenkin joskus hyväksytään laillinen eutanasia? Kummassakin on kyse ihmiselämän päättämisestä, vaikka jälkimmäisessä taustalla on surmattavan oma toivomus, edellisessä hänen äitinsä.

Monet ammattilaiset voivat kokea raskaudenkeskeytykset raskaina, mutta pystyvät kuitenkin perustelemaan niiden oikeutuksen. On kuitenkin ammattilaisia, jotka eivät voi ihmiselämää vakaumuksensa vuoksi missään oloissa päättää. Kyse ei ole epämieluisan tehtävän pakoilusta kollegoiden kustannuksella.

Kansanedustaja Sari Tanuksen kanssa omantunnonvapauskampanjassa työtä tehnyt Jukka Salmi ilmaisi Facebookissa pettymystään eduskunnan perjantaisesta päätöksestä hylätä kansalaisaloitteen esitys näin: ”Esitän anteeksipyyntöni Teille kaikille kätilöille ja lääkäreille, jotka olette tuskaanne vuodattaneet kuluneen puolentoista vuoden aikana”.

Kun Jukalta joku kysyi, miten määritellä eettisyyden ja vakaumuksen ero siitä, ettei vain huvita tehdä keskeytystä, Jukka toteaa sattuvasti: ”Käy kysymässä kätilöltä, joka odottaa, että pieni ihminen lakkaa hengittämästä, itkemästä, huitomasta käsillään, kun haluaisi elää vielä hetken. Tai kysy lääkäriltä, joka odottaa että pääsisi leikkaamaan palan lapsesta tutkimusta varten. Tutkimusta jossa todetaan, ettei lapsessa ollutkaan mitään vikaa”.

Kirjoittaja VTM Merja Eräpolku on Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri.
Ylös