Työmarkkinat ovat murroksessa. Työ vaihtaa muotoaan. Ammatillisuus ja koulutus korostuvat. Suomeen syntyy kokonaan uusia työaloja ja vanhoja työaloja hiljalleen poistuu.

On oikein kysyä, miksi työmarkkinaosapuolet rakentavat poteroita, kun pitäisi ratkaista, miten työn tarjonta ja tekijät kohtaisivat.

Vanhat ajattelutavat eivät enää toimi. On oikein kysyä, miksi työmarkkinaosapuolet rakentavat poteroita, kun pitäisi ratkaista, miten työn tarjonta ja tekijät kohtaisivat. Miten työllistymistä ja työpaikkojen syntymistä edistetään? Miksi työttömälle on kannattavampaa olla ottamatta vastaan työtä kuin tehdä työtä? Vastausta on etsitty niin ruuhka-Suomessa kuin Kainuun korvessa. Työmarkkinajärjestöt eivät löydä näistä sellaista yhteistä nimittäjää, jonka kanssa molemmat osapuolet voisivat kokea onnistuvansa tehtävässään.

Tässä poteropelissä on vain yksi kärsijä: työtön. On tullut aika uudistaa koko työmarkkinoiden etujärjestöjärjestelmä. Joustavuutta on lisättävä niin palkkaamiseen kuin työttömyysturvaankin. Yksi nopeimmin työpaikkoja lisäävä toimenpide on pk-yritysten työllistämisedellytyksien parantaminen kohdennetuilla tuilla sekä oppisopimuskorvausten nostamisella. Toinen merkittävä toimenpide on työttömyysturvan jatkuminen silloinkin, kun ottaa vastaan lyhytkestoisen työn. Kolmas toimi on työttömyysjonojen putsaaminen siten, että siirretään työkyvyttömyyseläkettä jonottavat työhön kykenemättömät sairaat työkyvyttömyyseläkkeelle. Näin jonoon jäisivät aktiiviset hakijat. Neljänneksi, suurteollisuuden tukeminen olisi sidottava työllistämiseen Suomessa ja investointeihin Suomeen. Viidenneksi, kolmannen sektorin potentiaali on otettava käyttöön yhtenä merkittävänä sosiaalisektorin työllistäjänä.

Kolmas sektori voisi arvioiden mukaan tuoda 50 000 uutta pysyvää työpaikkaa, jos kansalaisten lahjoitukset kolmannelle sektorille olisivat osittain verovähennyskelpoisia. Näistä toimenpiteistä olisi voitava sopia mahdollisimman pian. Eivät kaikki työttömät halua pysyä työttöminä.