KD-kansanedustajat menossa linnaan eri tunnelmissa: ”Ensin tuntui, etten voi juhlia”
6.12.2015 klo 17:15 Uutiset Kristiina Kunnas
Sari Essayah osallistuu presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle ensi kertaa Kristillisdemokraattien puheenjohtajana. Nämä ovat kuitenkin jo kahdennettoista linnanjuhlat yhdessä aviomiehen Robert Knappin kanssa. (Kuva KD:n Savonlinnan puoluekokouksesta: Susanna Sinivirta)
Sari Essayah on ollut itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla neljän eri presidentin kutsumana. Päivi Räsänen hämmästelee, miksi juhlia pitäisi jännittää. Antero Laukkanen aloitti päivän Hurstin linnanjuhlissa. Peter Östmanin tai vaimon puvusta löytyy jotain sinistä. Sari Tanus valitsi ensimmäisenä sovittamansa juhla-asun. KD-kansanedustajat paljastavat itsenäisyyspäivän tunnelmiaan ja muistojaan.
– Itsenäisyyspäivä kolme vuotta sitten jäi mieleen, sillä silloin jouduimme perumaan osallistumisemme aivan viime hetkellä sairauden vuoksi, kertoo Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.
– Jotain sinistä, Östman tokaisee. Tämän verran hän suostuu paljastamaan hänen tai puolison asuista. Hän toteaa myös, ettei ole juhlajännittäjä.
Sisareni tuli hoitamaan vauvaa lähelle linnaa ja parin tunnin imetystauon aikana kävimme kättelemässä presidenttiparin.
Ensimmäisen kauden kansanedustaja Sari Tanus ei ole ehtinyt juhlia ajatella. Hänen ajamansa kansalaisaloite hoitohenkilökunnan oikeudesta jäädä omantunnon syistä pois raskaudenkeskeytyksistä hylättiin perjantaina eduskunnassa.
– Mietin, voinko juhlia ollenkaan. Niin syvä suru oli siitä, kun terveydenhuollon henkilöstön oikeuksia jyrättiin eduskunnassa.
Tanus oli ajatellut teettää asunsa suomalaisella kestäviä arvoja kannattavalla suunnittelijalla, mutta syksyn kiireessä ajatus jäi toteuttamatta.
– Mekkokaupassa valitsin ensimmäisen vaihtoehdon ja sovitin sen. Siinä se, Englannista Dynastian asu, Tanus kertoo.
Tanus ehti vielä perjantaina Virroille paikallisosaston lämminhenkiseen syyskokoukseen.
– Eiköhän tästä hyvä, siunattu itsenäisyyspäivä tule, hän toivoo.
Päivi Räsänen on kokenut linnankävijä, sillä hän osallistuu presidentin vastaanotolle jo 21. kertaa.
– Itsenäisyyspäivän juhlinta on aina erityisen merkityksellistä. On hienoa juhlia omaa itsenäistä isänmaatamme. Puoliso tulee juhliin papin juhlapuvussa.
Räsänen ei ymmärrä, mitä jännitettävää juhlissa on.
– En ole koskaan jännittänyt juhlia – niissä ei ole mitään suorittamista, johon täytyisi tsempata. Olen arvostanut kutsua ja halunnut sitä aina noudattaa.
Itsenäisyyspäivä 1996 on jäänyt mieleen erityisenä, sillä Räsästen kuopuksen laskettu aika oli 5. joulukuuta.
– Hän syntyi kuitenkin etuajassa ja oli 10 päivän ikäinen itsenäisyyspäivänä. Ihan juhlapäivään saakka oli epävarmaa, pääsemmekö menemään. Sisareni tuli hoitamaan vauvaa lähelle linnaa ja parin tunnin imetystauon aikana kävimme kättelemässä presidenttiparin, joimme kupit kahvia ja lähdimme, Päivi Räsänen kertoo.
Antero Laukkanen on hänkin valmistautumassa juhliin rauhallisin mielin. Ensimmäisen kauden kansanedustajalle presidentin kutsu saapui ensi kertaa.
– Varasin frakin jo syyskuussa, joten ei ole tarvinnut pukeutumista jännittää.
Päivän Laukkanen aloitti vähäosaisten joukossa Hurstin linnanjuhlissa.
– Sitten olin kebabilla ja nyt heräsin nokosilta, Laukkanen kertoi iltapäivällä muutama tunti ennen kutsujen alkua.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on saanut monet kerrat kutsun presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle.
– Nämä ovat Roopelle ja minulle jo kahdennettoista juhlat neljän eri presidentin ajalta, Essayah laskee valmistautuessaan juhliin aviomiehensä Robert Knappin kanssa.
– Itsenäisyyspäivä on aina arvokas juhla, ja nyt on erityisen hienoa nähdä remontoitu linna.