”Tämä on eduskunnalle ensimmäinen varoitus joulusta”
10.12.2015 klo 11:13
Uutiset
Kristiina Kunnas
Eduskunnan kaikkein kiireisimpään hetkeen saapui hetken helpotus, kun pikkuparlamentin ravintolassa kaikuivat joululaulut.
Eduskunnan Raamatturyhmä järjesti perinteisen joululaulutilaisuuden torstaina aamukahdeksan jälkeen.
Saapujien tunnelmaa kohottivat Pelastusarmeijan soittokunnan sävelet, jotka tulvivat ravintolatilasta pikkuparlamentin aulatiloihin. Soitinyhtyettä johti KD-eduskuntaryhmän Jukka Salmi.
Raamatturyhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antero Laukkanen kutsui edustajatoverit ja talon henkilökunnan joulun sanoman äärelle. Puhemies Maria Lohela tervehti laulamaan tullutta joukkoa.
Lähtökohtaisesti täällä käsitellään vaikeita asioita.
– Lähtökohtaisesti täällä käsitellään vaikeita asioita. Toivon meille kaikille rauhallista, valoisaa joulua. Sen ajan työt saavat odottaa meitä, puhemies Lohela kannusti.
Kansanedustaja Lea Mäkipää luki jouluevankeliumin. Muusikkovieraina olivat laulaja Toomas Kolk ja pianisti Jaan Ots sekä Raamatturyhmän edellinen puheenjohtaja Sauli Ahvenjärvi, jonka tulkinta rakastetusta Oi jouluyö -laulusta huipensi aamun tilaisuuden.
Eduskunnan pitkäaikainen pääsihteeri Seppo Tiitinen on jäämässä eläkkeelle ensi vuoden alussa. Hänet oli kutsuttu puhujaksi.
– Tämä perinteinen joululaulutilaisuus on merkki siitä, että joulu lähestyy. Eduskunnassa jatketaan täydellä kohinalla, mutta tämä on ensimmäinen muistutussignaali siitä, että mieltä pitäisi ylentää kohden kristikunnan suurinta juhlaa, Tiitinen totesi.
Hän muistutti siitä, että nyt eletään ikään kuin samaa vaihetta kuin neljännesvuosisata sitten.
– Taloudessa on ongelma, ja se tarvitsee poikkeustoimia, Tiitinen muistutti.
– Täällä eduskunnassa tässä vaiheessa ilmapiiri kiristyy. Siksi asiat on joulun lähestyessä pantava tärkeysjärjestykseen, ja muistettava joulun sanoma.
Pääsihteeri Tiitinen tunnusti olevansa valmistautumaton eläkkeelle siirtymiseensä.
– Tämä on tilanne, johon ei ole osattu varautua, mutta josta on selviydyttävä, Tiitinen totesi.
Hän kiitti lämpimästi työyhteisöään.
– Kiitän hyvästä yhteistyöstä eri kansanedustajasukupolvia ja virkamiessukupolvia. Olen saanut kaikilta tukea. Samaa tukea toivon myös tulevan pääsihteerin saavan.
– Toivon kaikille parasta menestystä vaativissa tehtävissä jotka yhä vaativammiksi käyvät.