Valon ja toivon tuojat

23.12.2015 klo 07:09 Kolumnit Päivi Räsänen

Me suomalaiset juhlimme joulua vuoden pimeimpänä aikana. Kynttilät, soihdut ja valaistu kuusi luovat pehmeää valoaan synkimmän talven keskellä. Joulun sanoma hahmottuu vastakohtien kautta: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon… Sillä lapsi on syntynyt meille, Poika on annettu meille.”

Jeesus ei tullut onnistuneita varten tähän maailmaan.

Joulu nostaa esiin lapsuuden kultaantuneet joulumuistot, joiden rinnalla elämän vaikeudet ja kipeät ihmissuhteet näyttäytyvät entistäkin synkempinä. Yksinäisyyden ja perheettömyyden kokemus usein syvenee jouluna. Lääkärinä on jäänyt mieleen se, miten ensiapupoliklinikat täyttyvät jouluaattona ahdistuneista, mielenterveys- ja päihdeongelmaisista ihmisistä.

Synkkyyden keskellä tarvitaan toivon tuojia. Haasteemme työyhteisönä on tuoda turvallisuutta, hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta suomalaisten arkeen. Kirkkojen tehtävä on puolestaan pitää esillä joulun ihmettä, sitä että Jumala, kaiken Luoja tuli ihmiseksi, osalliseksi raadollisesta todellisuudestamme, kärsimään ja kuolemaan puolestamme, sovittamaan syntimme.

Lapsuuteni joulumuistot sijoittuvat vankilaympäristöön. Perheemme kävi aattohartaudessa vankilan kirkossa, joka muutoin oli henkilökunnalta suljettu.

Kerran saarnan asemasta papin vieressä seisoi neljä raitapukuista miestä kertomassa tarinansa. He olivat muurien sisällä löytäneet vapauden ja anteeksiantamuksen. Näistä miehistä näkyi sydämen ilo joulun lapsesta, joka tuo valon pimeyteen ja rakkauden vihan maailmaan.

Jeesus ei tullut onnistuneita varten tähän maailmaan. Joulun ilo on tarjolla kaikille, jotka tarvitsevat valoa.

Ylös