Kansanedustaja Jo Coxin surman jälkeen brittimediassa virisi keskustelu poliitikkoihin kohdistuvasta epäasiallisesta törkykirjoittelusta. Hyökkäys on nähty osana poliitikkoja parjaavaa ja halveksivaa ilmapiiriä. Myös Cox oli saanut vihaviestejä ennen kuolemaansa. Vastareaktio syntyi spontaanisti: Twitterissä ihmiset kiittävät kansanedustajiaan #ThankYouMP -kampanjassa.

Kun 21 vuotta sitten jätin lääkärintakin ja astelin arkadianmäelle, huomasin siirtyväni ammattien arvostusasteikolla yläpäästä sen häntäpaikoille. Pieni tyttäreni tuli koulusta kotiin kysyen: ”Oletko sinä äiti poliitikko?” Myönteiseen vastaukseeni sain huolestuneen ilmeen. Opettajan mukaan poliitikot valehtelevat eivätkä pidä lupauksiaan. Aika usein kohtaan myötätuntoisen kysymyksen, onko kristittynä vaikeaa olla mukana politiikassa, ”joka on likaista peliä ja oman edun tavoittelua”.

Yhteisten asioiden hoitamisen kielteinen leimaaminen on vahingollista koko yhteiskunnalle. Mitä enemmän poliitikkoja parjataan, sitä korkeammaksi nousee kynnys lähteä ehdolle vaikkapa kuntavaaleihin. Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Hannes Manninen perusteli jättäytymistään pois politiikasta: ”41 vuotta julkisena kusitolppana riittää”.

Yhteisten asioiden hoitamisen kielteinen leimaaminen on vahingollista koko yhteiskunnalle. Mitä enemmän poliitikkoja parjataan, sitä korkeammaksi nousee kynnys lähteä ehdolle vaikkapa kuntavaaleihin

Eduskunnassa kohtaavat erilaiset arvot, mutta kokemukseni mukaan kansanedustajat pääsääntöisesti edistävät ahkerasti omia aatteitaan ja tavoitteitaan. He ovat yhtä lailla rehellisiä tai epärehellisiä kuin muutkin ihmiset.

Poliitikkojen on kestettävä arvostelua, mutta samalla on syytä pohtia, onko yleiskuva tasapainoinen ja rehellinen? Kerrotaanko virheiden ohella myös saavutuksista ja onnistumisista?