KD:n RoadShow lauantaina Kirkkonummen torilla sekä Järvenpään kävelykatu-Jannella

27.8.2016 klo 00:27 Kotimaa Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien tienpäällä-kiertue jatkaa lauantaina Kirkkonummelle ja Järvenpäähän. Mukana on myös RoadShow-teipattu auto. Tule testaamaan käsivoimasi!

KD:n RoadShow etenee lauantaina 27. elokuuta niin Kirkkonummelle kuin Järvenpäähänkin. Kirkkonummella osallistutaan Kirkkonummi-päivään torilla klo 10–15.

– Tule maistamaan Sari Essayah’n voimajuomaa, testamaan puristusvoimasi Sarin sekä Kirkkonummen kaupunginvaltuutetun Rita Holopaisen tuloksien kanssa sekä ennen kaikkea keskustelemaan ajankohtaisista poliittisista asioista, Kirkkonummen kristillisdemokraatit kutsuvat.

Mukana ovat Rita Holopaisen lisäksi esimerkiksi kansanedustaja Antero Laukkanen Espoosta sekä puolueen järjestöpäällikkö Mikko Rekimies Helsingistä.

Samaan aikaan klo 10–15 KD RoadShow -kiertue osallistuu Järvenpään Maa Elää -toritapahtumaan Kävelykatu Jannella.

Samaan aikaan klo 10–15 KD RoadShow -kiertue osallistuu Järvenpään Maa Elää -toritapahtumaan Kävelykatu Jannella. Tapahtumapaikka on Prisman kauppakeskuksen ja Instrumentariumin välissä Järnefeltinkadulla.

Mukana ovat muiden muassa puolueen 1. varapuheenjohtaja Tommy Björkskog ja puolueen hallintopäällikkö Ismo Portin.

– Ajoin roadshow-automme Pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle, Ismo Portin kertoo.

Sari Essayah’n kasvoilla varustettu auto muistuttaa Kristillisdemokraattien sloganista: Inhimillisempi ote päätöksiin.

Ylös