Kotkan KD haluaa vanhuksille kunnon hoidon – KD:n RoadShow vielä sunnuntaina Kotkan suurmarkkinoilla

6.11.2016 klo 12:30 Politiikka KD Lehti

Elokuusta lähtien ympäri Etelä-Suomea matkannut RoadShow-kiertue on päättymäisillään. Pyhäinpäivän viikonlopun RoadShow on Kymen suurmessuilla Kotkassa.

– Kaupungilla on jatkossakin edessä taloudellisesti tiukka aika. Meillä on kahdeksan miljoonaa alijäämää, Kotkan kaupunginvaltuutetut Esko Almgren ja Veijo Kilpeläinen kertoivat Kymen suurmessuilla Kotkassa.

– Alijäämä johtuu etenkin korkeasta, noin 20 % työttömyysasteesta. Kotkassa joudutaankin nostamaan veroprosenttia nykyisestä 20,5 %:sta prosenttiyksiköllä 21,5 %:iin.

Kristillisdemokraatit puolustaa Kotkassa vanhuksien oikeutta oikea-aikaiseen ja riittävään hoitoon sekä kuntoutukseen ja Kotvan työn jatkamiseen.

– Esillä on ollut myös kaupungin henkilöstön lomauttaminen, mutta Kotkassa KD on veronkorotuksen kannalla, Almgren ja Kilpeläinen kertovat.

Kristillisdemokraatit puolustaa Kotkassa vanhuksien oikeutta oikea-aikaiseen ja riittävään hoitoon sekä kuntoutukseen ja Kotvan työn jatkamiseen.

– Esimerkiksi näiden toimintojen rahoittamisen vuoksi KD on valmis nostamaan Kotkassa veroprosenttia, koska kuntouttavan toiminnan vähentäminen tuottaa pitkällä aika välillä lisäkustannuksia.

Kotkan Kristillisdemokraatit kannattaa inhimillisempää otetta ja suurempaa yhteisvastuuta kotkalaiseen päätöksentekoon.

– Ensi kevään kuntavaaleissa KD Kotkan tavoite on asettaa vähintään 30 ehdokasta ja nostaa valtuutettujen määrä kolmeen. Yhdeksän ensimmäistä ehdokasta on jo nimetty: Seija Aalto, Mikko Almgren, Pauli Haapasalo, Henry Jansén, Jorma Kaario, Veijo Kilpeläinen, Maaret Lommi, Petri Railo ja Sanna Virtanen.

Kymen Suurmarkkinat Ruonalan urheiluhallissa Kotkassa jatkuvat vielä sunnuntaina 6. marraskuuta. Mukana KD:n RoadShow, jossa voi testata käden puristusvoiman.

 

Ylös