Rohkeutta, Suomi!
25.1.2017 klo 10:28 Kolumnit Aki Ruotsala
Veteraanien perintö, sotien jälkeinen taloudellinen menestys ja kansakunnan yhtenäisyys ovat olleet seurauksia niistä periaatteista, joilla me suomalaiset olemme viimeiset 100 vuotta selviytyneet ja menestyneet idän ja lännen välissä.
Jokaista päätöstä ei ole tehty yksimielisesti. Silti yhteistä 100-vuotista projektiamme Suomea on pitänyt koossa keskinäisen kunnioituksen periaate ja ymmärrys yhteisen edun edistämisestä yli rajojen. Tähän asti.
Juhlavuodesta huolimatta kysyn: onko meillä kansana enää yhteistä Suomi-projektia? Ehkä näkyvimpinä huolestuttavana esimerkkinä tästä on tapa, jolla pääministeri Juha Sipilän persoonaa ja toimia on käsitelty medioissa.
Jos haluamme pitää Suomi-projektin hengissä vielä toisetkin sata vuotta, meidän on löydettävä uudelleen keskinäisen kunnioittamisen periaate ja ymmärrys yhteisen edun edistämiseksi niin kansakuntana, puolueena kuin yksilöinäkin.
Moni onkin aivan aiheellisesti kysynyt, onko pääministerin kohtelussa niin median kuin joidenkin oppositiopuolueiden puolelta enää mitään tolkkua. Mielestäni raja ylitettiin jo kauan sitten. Mietin, että missä olivat nämä kohtelusta tyrmistyneet ihmiset silloin, kun KD ja Päivi Räsänen joutuivat vastaavan ja vieläkin kohtuuttomamman ajojahdin kohteeksi vuonna 2010?
Jos haluamme pitää Suomi-projektin hengissä vielä toisetkin sata vuotta, meidän on löydettävä uudelleen keskinäisen kunnioittamisen periaate ja ymmärrys yhteisen edun edistämiseksi niin kansakuntana, puolueena kuin yksilöinäkin.
Se vaatii rohkeutta puolustaa uskonnonvapautta meille, mutta myös muille. Rohkeutta puolustaa pääministeriä, mutta myös Päivi Räsästä. Rohkeutta sanoutua irti oikeistopopulismista, mutta myös vasemmistoradikalismista. Rohkeutta sanoa totuus, mutta puolustaa heikkoja ja muistaa kohtuullisuus. Rohkeutta olla mieltä, ja lähteä liikkeelle. Kuntavaalit tulevat, siinä on sinun mahdollisuutesi.