Kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokkaat, sosiaalipsykologi Riitta Kuismanen Pirkkalasta ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sari Kumin Helsingistä, perustelevat artikkelissaan, miksi he haluavat säilyttää kotihoidon tuen ja miksi heidän mielestään kannattaisi aloittaa lapsen päivähoito vasta kolmen ensimmäisen ikävuoden jälkeen.

Julkisuudessa on kiivasta keskustelua siitä, missä iässä lapsen olisi hyvä aloittaa päivähoito. Nykyinen hallitus haluaa rajata kotihoidon tukea toivoen kotona lapsia hoitavien äitien siirtyvän työelämään nopeammin ja varhainen päivähoitoon siirtyminen onkin saanut yllättäen runsaasti palstatilaa.

Opetusministeri Grahn-Laasonen osoitti kiinnostusta aiheeseen kirjoittamalla 7.10.2016 mielipiteen, jossa hän viittasi aiemmin julkaistuun tutkimukseen (Karhula, Erola, Kilpi-Jakonen 2016), joka tukee hallituksen kantaa. Sosiologian professori Jani Erolan mielestä kyseinen tutkimus osoittaa, että 1-3 -vuotiaana aloitetulla päivähoidolla on positiivinen vaikutus lasten koulumenestymiselle.

Tiedustelimme Erolalta tutkimuksen taustoista ja hän kertoi sen olevan puhtaasti sosioekonominen näkökulma, eikä siinä tutkittu lapsen kokonaisvaltaista kehitystä tai psyykkistä hyvinvointia. Varhaista aloittamista siis perusteltiin koulumenestyksellä ja pärjäämisellä. Tutkimus sinänsä on aiheellinen kun pohditaan varhaiskasvatuksen tuloksellisuutta, mutta se ei kerro mikä on lapsen kokonaishyvinvoinnin kannalta parasta eikä ole riittävä peruste varhaiselle päivähoidolle.

Varhaiskasvatukseen on tuotu tuottavuuden ja tehokkuuden vaatimuksia. Se väistämättä johtaa tuloksellisuuden arviointiin ja sivuuttaa hyvinvoinnin kysymykset, joita on kieltämättä haasteellisempi arvioida. Huolia, pelkoja ja alakuloisuutta ei ole helppo tunnistaa, koska lapsi saattaa muuten käyttäytyä ikäodotusten mukaisesti ja pärjätä koulussakin hyvin.

 

Turvallisuus syntyy pysyvässä, pitkäkestoisessa vuorovaikutuksessa

Lapsen kokonaishyvinvointiin vaikuttavat monet seikat. Tässä kirjoituksessa keskitymme turvallisen kiintymyssuhteen merkitykseen ja varhaiskasvatuksen mahdollisuuksiin täyttää pienen, alle 3-vuotiaan lapsen emotionaalisia tarpeita. Kirjoituksemme ei ole kritiikki varhaiskasvattajia kohtaan, vaan hätähuuto myös heidän puolestaan.

Kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen (Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys, 2011) toteaa, että ”lapsi ei halua eroon vanhemmistaan pitkiksi ajoiksi isoihin ryhmiin, joissa hän joutuu kalastamaan huomiota vierailta tai vaihtuvilta aikuisilta”. Hänen mielestään erot vahingoittavat lasta tavalla, jolla pitkäaikaisia vaikutuksia aikuisuuteen saakka. Rusasen kanssa samoilla linjoilla on useita muitakin tutkijoita, esimerkiksi sosiaalipsykologian emeritaprofessori Anja Riitta Lahikainen.

Rusanen on huolissaan siitä, että turvallisen kiintymysmallin kehittymistä ei ole huomioitu nykyistä varhaiskasvatusta kehitettäessä. Pieni lapsi on riippuvainen häntä hoivaavasta henkilöstä kolmen ensimmäisen vuoden ajan.

Turvallinen kiintymyssuhde on hyvä lähtökohta elämälle, se toistuu myöhemmissä ihmissuhteissamme ja määrittelee miten itse vuorostamme toimimme vanhempina. Se syntyy läheisessä, luottamuksellisessa ja pysyvässä vuorovaikutuksessa kolmen ensimmäisen vuoden aikana kun lapsen tarpeisiin vastataan riittävän oikea-aikaisesti ja johdonmukaisesti.

Lapsi kokee, että hänen viesteihinsä vastataan ja hänestä huolehditaan. Sen vuoksi kasvatus, jossa ihannoidaan liian varhaista itsenäistymistä, yksin ja omillaan pärjäämistä, altistaa turvattomalle kiintymyssuhteelle. Lapsi kokee, että aikuiset eivät auta. Reippauden vaatimus saattaa ahdistaa lasta, jonka oikeus on olla lapsi ja tarvitseva.

Kasvatus, jossa ihannoidaan liian varhaista itsenäistymistä, yksin ja omillaan pärjäämistä, altistaa turvattomalle kiintymyssuhteelle. Lapsi kokee, että aikuiset eivät auta. Reippauden vaatimus saattaa ahdistaa lasta, jonka oikeus on olla lapsi ja tarvitseva.

 

Keskittymisen ja oppimisen edellytyksenä tunne turvallisuudesta

Ero vanhemmasta nostaa lapsen stressitasoa. Sillä on muitakin vaikutuksia, kuten se mitä lapsen alitajuntaan jää toistuvista erotilanteista. Pienen lapsen turvallisuuden tunne järkkyy, kun hän joutuu uusiin ja vieraisiin tilanteisiin. Hän ei kykene keskittymään leikkimiseen tai tutkimaan ympäristöä vaan hänen energiansa ja aikansa menee turvallisuuden tunteen hakemiseen. Se näkyy kyvyttömyytenä keskittyä, motorisena levottomuutena, vetäytymisenä, itkuisuutena tai huomion hakemisena, sanoo Rusanen.

Päiväkodeissa liian suuret ryhmät, vaihtuvat hoitajat, melu ja lasten keskinäiset ristiriidat kuormittavat lasta. Kehitysneuropsykologian dosentti Nina Sajaniemen mukaan lapsen kokema stressi näkyy korkeampana kortisolitason nousuna ja se vaikeuttaa lapsen kykyä lukea sosiaalisia signaaleja (Sajaniemi Nina et.2016). Se myös vaikeuttaa muistia ja oppimista. Rajaamalla päivähoito puoleen päivään auttaisi lapsia, jotka kuormittuvat herkästi.

 

Ongelmiin on uskallettava puuttua

Lasten ja nuorten lisääntyvä pahoinvointi on otettava todesta samoin kuin opettajien henkinen kuormittuminen, oireet eivät nouse tyhjästä. Lasten mielenterveysongelmat, levottomuus ja keskittymishäiriöt ovat yleisiä. Samalla kun suurin osa lapsistamme voi hyvin on myönnettävä, että hyvinvointi lasten keskuudessa on polarisoitunut. Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit ovat lisääntyneet viimeisen 20 vuoden aikana nelinkertaisiksi (THL).

Varhaiskasvatukselle asetetut tavoitteet sinänsä ovat kannatettavat, mutta rohkenemme väittää, että ne ovat mahdottomia toteuttaa nykyisillä resursseilla eivätkä vastaa alle 3-vuotiaan emotionaalisiin tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Arvioitaessa varhaiskasvatuksen laatua on aikuisten ja lasten välinen vuorovaikutus tärkein kriteeri. Jos vuorovaikutus ei toimi eikä lapsi luota hoitajaan, ei kasvatus saavuta tavoiteltuja vaikutuksia. Lasta on arvioitava kokonaisvaltaisesti sosiaalinen ja emotionaalinen kehitys huomioiden.

Lisäksi on huomioitava, että korkeasti koulutetut vanhemmat vievät lapsensa päivähoitoon varhaisemmin kuin muut. Tutkittaessa päivähoidon vaikutusta koulumenestymiseen on huomioitava myös muut tekijät joten edellä mainittu tutkimus ei mielestämme riitä vakuuttamaan varhaisen päivähoidon hyötyjä. Suosittelemme myös opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle tutustumista muihinkin tutkijoihin, kuten kasvatustieteiden tohtori Erja Rusaseen.

Riitta Kuismanen, sosiaalipsykologi, Pirkkala
Sari Kumin, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Helsinki

Taustaa: Kuismasta ja Kuminia haastateltiin ja haastattelu luvattiin julkaista mtv.fi-verkkosivustolla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan osa heidän artikkelinsa materiaalista ”sulautettiin” mtv.fi-sivuston omaan juttuun.

Miten Kuismanen ja Kumin kokivat tämän kohtelun, lue se täältä