Sari Essayah vaatii maakuntavaaleja siirrettäväksi – ”Ajankohta rikkoo Euroopan neuvoston suosituksia”
20.5.2017 klo 12:07 Politiikka Kristiina Kunnas
Sari Essayah Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston kokouksessa Kouvolan kaupungintalolla. Essayah vieraili aamupäivällä myös Kouvolan kesäisen aurinkoisella torilla Kristillisdemokraattien lettuteltalla. (Kuva Kristiina Kunnas)
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah esittää maakuntavaalien ajankohdan siirtämistä, koska vaaleja koskevien lakien valmistuminen ei täytä edes Euroopan neuvoston suosituksia.
Essayah puhui Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston kokouksessa, joka on koolla Kouvolassa lauantaina 20. toukokuuta. Puoluevaltuusto tähtää kevään kuntavaalivoiton jälkeen jo loppukesän puoluekokoukseen ja keskustelee puolueen periaateohjelmasta.
– Maakuntavaaleja koskevien lakien käsittely on eduskunnassa levällään, samoin kuin sote-uudistuksen. Euroopan neuvosto suosittaa, että vaaleja koskevan lainsäädännön tulisi olla valmiina vuotta ennen vaaliajankohtaa. Ensimmäiset maakuntavaalit on tarkoitus järjestää 28. tammikuuta 2018, presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä.
Pahasti myöhässä ollaan. Vaalirahoituslain mukainen vaaliaika alkaa kuusi kuukautta ennen vaaleja, mutta onko meillä lainsäädäntöäkään silloin.
– Joten pahasti myöhässä ollaan. Vaalirahoituslain mukainen vaaliaika alkaa kuusi kuukautta ennen vaaleja, mutta onko meillä lainsäädäntöäkään silloin, ihmetteli Essayah puoluevaltuustolle.
Essayah’n mukaan koko esitykseen sisältyy hallituksen sisäinen riski, koska se on koplannut maakunta- ja sote-uudistuksen.
Essayah voisi siirtää maakuntavaalien ajankohtaa tarvittaessa jopa eduskuntavaalien 2019 yhteyteen.
– Uskalletaanko maakuntalakeja hyväksyä, kun sote-uudistuksen kanssa ollaan vielä enemmän myöhässä? Järkevintä olisi tässä tilanteessa antaa eduskunnan tehdä lainsäädäntötyönsä rauhassa ja siirtää maakuntavaalien ajankohtaa tarvittaessa jopa eduskuntavaalien yhteyteen.
– Nyt aloittava maakuntahallinto toimisi sinne saakka niin sanottuna siirtymäajanhallintona, vetosi Essayah hallitukseen.