Alkoholikiistassa ei syntynyt sopua – perussuomalaiset kampitti kompromissin ilman äänestystä

30.5.2017 klo 16:31 Politiikka KD Lehti

Alkoholilakia koskevassa kiistassa ei syntynyt ratkaisua hallituspuolueiden kesken tänään. Ratkaisevaan asemaan nousi perussuomalaiset, jonka eduskuntaryhmälle ei käynyt ryhmänjohtajien kesken sorvattu kompromissi.

Perussuomalaisten torppaus yllätti keskustan, joka on aiemmin ollut alkoholiuudistuksen kanssa jarruttajan roolissa. STT:n tietojen mukaan perussuomalaisten ryhmässä ei edes äänestetty kompromissiesityksestä, koska vastustus oli niin suurta.

Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kaikkonen totesi neuvottelujen ja ryhmäkokousten jälkeen, ettei valmista tullut vielä, mutta uuteen yritykseen ryhdytään huomenna.

Perussuomalaisten ryhmän enemmistö torjui esitetyn kompromissin.

– Jatkamme huomenna aamupäivällä. Katsotaan silloin, pääsemmekö tässä vaikeahkossa asiassa tulokseen.

Kaikkonen totesi, että osa keskustan kansanedustajista on ollut huolissaan alkoholihaittojen kasvusta, jos vähittäiskauppoihin tulee 5,5 prosentin vahvuisia tuotteita.

– Jokseenkin joka eduskuntaryhmässä on hajontaa, Kaikkonen sanoi.

Perussuomalaisten ryhmän enemmistö torjui esitetyn kompromissin.

STT:n tietojen mukaan kompromissiehdotus oli pääpiirteissään sellainen, että hallituksen lakiesitys olisi annettu sellaisenaan, mutta kansanedustajille olisi annettu vapautta äänestää ainakin osittain omantuntonsa, ei ryhmäkurin mukaan.

Kompromissiesityksessä ehdotettiin, että edustajilla olisi lain sisällöstä äänestettäessä vapaat kädet. Lain hyväksymisestä ryhmät äänestäisivät toisella kierroksella yhtenäisesti.

Ryhmänjohtajat eivät halunneet avata kompromissia, koska neuvotteluja jatketaan vielä.
Keskustan Kaikkoselta kysyttiin myös, miten kysymys omantunnon mukaan äänestämisestä voidaan ratkaista, jos se ei käynyt perussuomalaisille.

– Eduskuntaryhmät käsittelevät asiaa huomenna aamupäivällä, Kaikkonen vastasi.

Lähde: STT–Susanna Jääskeläinen, Saila Kiuttu, Mikko Isotalo

 

Ylös