Oppositiopuolueista vain KD ja Rkp valmiita hallitusneuvotteluihin, myös Sdp kieltäytyy

12.6.2017 klo 16:39 Politiikka Samuli Rissanen

Oppositiopuolueista vain Rkp:lla ja kristillisdemokraateilla on tahtoa lähteä hallitusneuvotteluihin keskustan ja kokoomuksen kanssa. Muut oppositiopuolueet pitävät uusia vaaleja edellytyksenä uuden hallituksen muodostamiselle.

Viimeisimpänä hallituskriisiä kommentoi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, jonka mukaan SDP on valmis hallitusvastuuseen, mutta se on mahdollista vain uusien vaalien kautta.

– Hallituksen mennyt politiikka ja hallituspuolueiden kannat huomioon ottaen, politiikkaan vaadittaisiin totaalinen u-käännös. Tätä u-käännöstä ei ole nykyisillä eduskunnan voimasuhteilla mahdollista toteuttaa, Rinne kirjoittaa facebook-sivuillaan.

Uusi hallitus muodostetaan joko nykyisen eduskunnan pohjalta tai järjestämällä ennenaikaiset vaalit

Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää erittäin epätodennäköisenä, että vasemmistoliitto lähtisi hallitukseen. Se vaatisi Anderssoninkin mielestä suuria muutoksia talouspolitiikkaan.

Andersson on päivän mittaan toistanut useampaan otteeseen, että perussuomalaisten Jussi Halla-aholle ei pitäisi antaa marttyyrin viittaa. Uudet vaalit ehkäisisivät sen parhaiten.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan hallituksen raunioille lähteminen ei kiinnosta vihreitä.

– Suomi tarvitsee hallituksen, joka palauttaa luottamuksen muuttamalla suuntaa myös koulutuksen ja perusturvan leikkauksista. Vaalit luontevinta, Niinistö tiivistää twitter-tilillään.

Ensimmäisenä vihreää valoa hallitusneuvotteluille lähtöön osoitti RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

Kristillisdemokraattien Sari Essayah on ilmaissut olevansa valmis neuvotteluihin, jossa pitäisi  kuitenkin sopia uudesta hallitusohjelmasta.

Uusi hallitus muodostetaan joko nykyisen eduskunnan pohjalta tai järjestämällä ennenaikaiset vaalit.

Ylös