Perussuomalaisten ryhmä hajosi- yli 20 kansanedustajaa perustaa uuden ryhmän, mukana kaikki ministerit

13.6.2017 klo 13:35 Politiikka Samuli Rissanen

20 perussuomalaista kansanedustajaa perustaa oman ryhmän, jonka nimi on Uusi vaihtoehto. Ryhmässä on mukana kaikki hallituksen ministerit, myös väistynyt puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on hajonnut. Ryhmän enemmistö, 20 kansanedustajaa eroaa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perustaa uuden ryhmän. Mukana ovat kaikki hallituksen ministerit, myös ulkoministeri Timo Soini sekä eduskunnan puhemies Maria Lohela.

Ryhmän nimi on Uusi vaihtoehto.

On mahdollista, että ennen seuraavia eduskuntavaaleja 2019 ryhmä perustaa uuden puolueen.

Ryhmän puheenjohtajaksi valittu Simon Elo kertoo, että ryhmän edustajat ovat myös käytettävissä Juha Sipilän hallitukseen nykyisellä hallitusohjelmalla.

Pääministeri Juha Sipilän on määrä tavata presidentti Sauli Niinistö klo 15 Kultarannassa antaakseen hallituksensa eroilmoituksen.

Elon mukaan Sipilä kuulee perussuomalaisista irroneen ryhmän perustamisesta ja hallitusyhteistyötä koskevan viestin viimeistään nyt.

Elon mukaan on mahdollista, että ennen seuraavia eduskuntavaaleja 2019 ryhmä perustaa oman puolueen.

Työministeri Jari Lindström kommentoi, että päätös uuden ryhmän perustamisesta syntyi perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen. Se on vastatoimi Jussi Halla-ahon ja varapuheenjohtajiston valinnalle perussuomalaisten johtoon.

– Kun lähdin Jyväskylän puoluekokoukseen, minulla oli poliittinen koti. Kun tulin Jyväskylästä, minulla ei sitä enää ollut. Puoluetta nyt johtavat voimat eivät edusta äänestäjiäni, Lindström sanoo.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli aiemmin kooltaan 37. Muun muassa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi ja puolueen vastavalittu varapuheenjohtajisto jäivät vanhaan ryhmään.

Ryhmän edustusrahat jäävät vanhalle eduskuntaryhmälle.

– Setelit meni, selkäranka jäi, Elo kommentoi.

Uusi vaihtoehto-eduskuntaryhmän kaikki jäsenet:

Simon Elo
Kike Elomaa
Tiina Elovaara
Reijo Hongisto
Ari Jalonen
Kimmo Kivelä
Kari Kulmala
Jari Lindström
Anne Louhelainen
Maria Lohela
Pirkko Mattila
Lea Mäkipää
Hanna Mäntylä
Martti Mölsä
Jussi Niinistö
Pentti Oinonen
Vesa-Matti Saarakkala
Timo Soini
Sampo Terho
Kaj Turunen

Vanhaan perussuomalaisten ryhmään jäävät (suluissa vaalipiiri):

Juho Eerola (KAAKKOIS-SUOMI)
Teuvo Hakkarainen (KESKI-SUOMI)
Laura Huhtasaari (SATAKUNTA)
Arja Juvonen (UUSIMAA)
Toimi Kankaanniemi (KESKI-SUOMI)
Rami Lehto (HÄME)
Leena Meri (UUSIMAA)
Jani Mäkelä (KAAKKOIS-SUOMI)
Mika Niikko (UUSIMAA)
Tom Packalén (HELSINKI)
Mika Raatikainen (HELSINKI)
Jari Ronkainen (HÄME)
Sami Savio (PIRKANMAA)
Ville Tavio (VARSINAIS-SUOMI)
Ville Vähämäki (OULU)

Kansanedustaja Veera Ruoho on aikeissa erota perussuomalaisten ryhmästä ja liittyä Uusi vaihtoehto-ryhmään.

Ylös