”Kike” Elomaa palaa perussuomalaisiin ja Halla-aho arvioi, ettei uv-ryhmän puoluehanke etene

22.6.2017 klo 10:38 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa palaa takaisin perussuomalaisiin. Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho toivoo, että Elomaan ratkaisu rohkaisee muitakin Uusi vaihtoehto-ryhmästä palaamaan perussuomalaisiin.

Varsinais-Suomen vaalipiirin kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa loikkaa takaisin perussuomalaisten eduskuntaryhmään oltuaan hetken perussuomalaisista irronneessa Uusi vaihtoehto -ryhmässä.

Elomaa kertoi asiasta hetki sitten eduskunnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, jossa olivat mukana myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari.

–     Minulla oli silloin yksi vuorokausi aikaa päättää mitä teen ja mihin leiriin mennään. Menin porukoihin mukaan, siellä on hyviä edustajia ja kavereita. Kohdaltani yksi vuorokausi oli liian vähän. Tein hätiköidyn päätöksen enkä ajatellut asioita loppuun asti, Elomaa sanoo.

– Eivät ihmiset halua seistä räntäsateessa keräämässä kannattajakortteja porukalle, jonka ainut agenda on omien ministeripaikkojen säilyttäminen

Halla-ahon mukaan perussuomalaisista lähdettiin esimerkiksi omien intressien ja tekaistujen puoluekokouksen tapahtumia koskevien väitteiden takia. Perussuomalaisten puoluehallitus erotti viime viikolla ryhmästä loikanneet 20 kansanedustajaa, mutta antoi kesäkuun loppuun asti aikaa katua päätöstä.

Halla-ahon mukaan Elomaa oli yksi loikanneista kansanedustajista, jonka toivottiin palaavan takaisin. Halla-aho arveli, että esimerkki rohkaisee muita kansanedustajia, jotka ovat tulleet ehkä sumutetuiksi.

– Viimeistään ennen seuraavia eduskuntavaaleja suurimmalle osalle loikkareista käy selväksi, ettei heillä ole kuin hävittävää, Halla-aho sanoi.

YLE:n tuoreen kyselyn perusteella Uutta vaihtoehtoa kannatti 2,3 prosenttia suomalaisia. Halla-aho arvioi, että tuleviin eduskuntavaaleihin mennessä ryhmän kannatus lähenee nollaa.

Hän ei usko, että Uusi vaihtoehto-ryhmä onnistuu perustamaan aikomaansa Sininen tulevaisuus-puoluetta.

– Eivät ihmiset halua seistä räntäsateessa keräämässä kannattajakortteja porukalle, jonka ainut agenda on omien ministeripaikkojen säilyttäminen.

Hänen mukaansa perusuomalaiset eivät lähtökohtaisesti ole edes kiinnostuneita ottamaan vastaan niitä loikkareita, joille oma ”hillotolppa” on ollut tärkein.

 

Ylös