Aseet heiluivat juhannusyönä, kesäfestivaaleilla rauhallisempaa

24.6.2017 klo 13:26 Kotimaa KD Lehti

Poliisin tietoon tuli juhannusaattona kolme kuolemantapausta.

Tampereella Haukiluomassa ravintolan edessä käytiin väkivaltainen välienselvittely juhannusyönä hieman puolenyön jälkeen. Poliisi kertoo, että paikalla oli 30 ihmistä, joista ainakin osalla oli riitaa keskenään.

Tilanteessa yksi paikalla olleista oli ampunut aseella neljä kertaa. Poliisi ei ole tutkinnan tässä vaiheessa varma, ammuttiinko aseella jotakuta kohti.

Paikalla olijat poistuivat laukausten jälkeen. Noin puoli tuntia myöhemmin Tampereen Lielahdessa poliisi sai tiedon törkeästä pahoinpitelystä, jossa olivat osallisena jotkut myös ravintolan edessä olleista. Loukkaantunut kuljetettiin sairaalahoitoon.

Itä-Suomessa poliisilla oli illan ja yön aikana kahdeksan tehtävää, joihin liittyi aseilla ampuminen. Poliisin tietoon ei ole tullut, että aseilla oltaisi yritetty ampua toista ihmistä tai aiheutettu hengenvaaraa sivullisille.

Tehtävät ovat pääsääntöisesti koskeneet humalaisten ihmisten häiriökäyttäytymisiä.

Suurten kesätapahtumien juhlintaan on juhannuksena jouduttu puuttumaan varsin vähän, kertoo poliisi. Eniten poliisi on vieraillut Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoen Juhannuksessa, jossa tehtäviä arvellaan olleen vajaa viisikymmentä. Jämsässä Himoksella poliisi kävi aattoiltana noin kaksikymmentä kertaa.

Tehtävät ovat pääsääntöisesti koskeneet humalaisten ihmisten häiriökäyttäytymisiä.

Raumanmeren juhannuksessa ja Tahkolla poliisi kertoo vierailleensa noin kymmenen kertaa.
Kauhajoella järjestettävä Nummirock saa poliisilta kiitosta, sillä alueella ei ole ollut poliisin läsnäoloa vaativia tehtäviä.

Juhannusyönä Liperissä Pohjois-Karjalassa kolme nuorta loukkaantui, kun henkilöauto törmäsi kaarteessa kovalla vauhdilla puuhun. Kuljettajana olleen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Hetkeä aiemmin autoa oli kuljettanut 16-vuotias poika, ja myös hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Yksi autossa olleista loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Epäillyt kuljetettiin loukkaantuneina Joensuun sairaalaan.

Jyväskylässä valtatie 9:llä kuusi ihmistä loukkaantui aamuyöllä henkilöauton ulosajossa. Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan loukkaantuneiden vammat ovat lieviä. Yksi autossa olleista sinkoutui törmäyksessä ulos autosta. Hänkin säästyi ensitietojen mukaan vakavalta loukkaantumiselta.

Kaikki autossa olleet kuusi ihmistä ovat pelastuslaitoksen mukaan nuoria aikuisia.

Kaakkois-Suomessa Pyhtäällä noin 30-vuotias nainen löytyi juhannusaattona hukkuneena Kärsäjärvestä, kertoo poliisi. Nainen löydettiin noin puoli yhdeltätoista aamupäivällä.
Poliisin mukaan asiassa ei ole rikokseen viittaavaa. Poliisi jatkaa asian selvittelyä normaalina kuolemansyyn tutkintana.

Etelä-Savossa Puumalassa hukkui 60-vuotias Puumalassa asunut mies. Pelastuslaitoksen mukaan joukko ihmisiä oli viettämässä juhannusta saaressa, kun yksi seurueen jäsenistä oli lähtenyt veneelleen ja ilmeisesti liukastunut kalliolla.

Pelastuslaitos sukelsi hukkuneen miehen vedenpohjasta. Tapahtumassa ei epäillä rikosta.
Juhannusaattona tuli ilmi myös kolmas kuolemantapaus, kun ohikulkija löysi parikymppisen miehen ojan reunalta Lehtimäentieltä Pirkkalassa aamupäivällä.

Miehessä ei ollut poliisin mukaan ulkoisia väkivallan merkkejä, joten tapausta tutkitaan kuolemansyyn tutkintana.

Lähde: STT
Ylös