Uutissuomalainen: Haataisen budjetti presidentinvaalien suurin

27.10.2017 klo 15:26 Politiikka KD Lehti

SDP:n Tuula Haatainen lähtee presidentinvaaleihin isoimmalla budjetilla – Sauli Niinistö ei paljasta vielä omaansa.

Presidenttiehdokkaat aikovat käyttää kampanjaansa rahaa lähes saman verran kuin vuoden 2012 vaaleissa, kertoo Uutissuomalainen.

Uutissuomalainen kysyi kampanjabudjettia kaikilta virallisilta ehdokkailta. Vain kokoomustaustainen kansanliikkeen ehdokas Sauli Niinistö ei kertonut budjettiaan.

Kampanjapäällikkö Pete Pokkinen kertoi, että kampanja jättää vapaaehtoisen ilmoituksen vaalirahoituksesta hyvissä ajoin ennen vaaleja.

Ilmoitetuista suurin budjetti on SDP:n Tuula Haataisella, joka lähtee vaaleihin 550 000 euron budjetilla.

Pienimmillä budjeteilla vaaleihin lähtevät perussuomalaisten Laura Huhtasaari (200 000) ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen (250 000).

Keskustan Matti Vanhanen ja vihreiden Pekka Haavisto aikovat käyttää vaalitaistoon noin 500 000 euroa.

RKP:n Nils Torvaldsin kampanjaan on varattu runsaan 400 000 euron budjetti.

Pienimmillä budjeteilla vaaleihin lähtevät perussuomalaisten Laura Huhtasaari (200 000) ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen (250 000).

Lähde: STT

 

Ylös