Pyhäinpäivä arkistuu – kaupat pitävät ovensa auki

4.11.2017 klo 10:11 Uutiset Kristiina Kunnas

Pyhäinpäivä säilyi pitkään pyhänä, mutta kauppojen aukiolojen vapauduttua se arkistuu.

Pyhäinpäivänä osa julkisesta liikenteestä kulkee sunnuntain aikataulujen mukaan. Alkot sulkevat ovensa, mutta kaupan aukiolojen vapauduttua kaupan ala ottaa lauantaipäivästä kaiken irti.

Pyhäinpäivänä hautausmaista tulee kynttilämeri.

Esimerkiksi Keskolta silti huomautetaan, että kannattaa varmistaa oman myymälän aukiolo.

Pyhäinpäivänä hautausmaista tulee kynttilämeri. Läheisten haudoille tuodaan eniten kynttilöitä juuri pyhäinpäivänä ja jouluna . Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään melko viileässä, sillä suuressa osassa maata lämpötila on lähellä nollaa tai sen alapuolella.

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Alun perin pyhäinpäivää on vietetty 1. marraskuuta, kuten monissa maissa edelleenkin, mutta Suomessa sitä vietetään välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina. Suomessa on vakiintunut tapa viedä haudoille kynttilöitä pyhäinpäivänä.
Suomessa ja Ruotsissa luterilaiset viettävät pyhäinpäivää (vanhemmalta nimeltään pyhäinmiestenpäivä) nykyään aina lauantaina, aikaisintaan 31. lokakuuta ja viimeistään 6. marraskuuta. Ennen vuotta 1774 se oli Ruotsissa ja siihen kuuluneessa Suomessakin viikonpäivästä riippumatta 1. marraskuuta, mutta tuolloin se siirrettiin marraskuun ensimmäiseen sunnuntaihin. Lauantaina se on ollut Suomessa vuodesta 1955 lähtien. (Lähde: Wikipedia)

 

Ylös