”Hyvä saattohoito on tärkeä niin potilaalle kuin omaisillekin”

18.11.2017 klo 12:39 Politiikka Kristiina Kunnas

– Lääkäri on sitoutunut suojelemaan potilaan elämää ja kunnioittamaan ihmisarvoa ja elämää. Eutanasiassa elämä lopetetaan ja potilas surmataan, siksi tämä on lääketieteen etiikan kannalta hyvin ongelmallista, sanoo lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen KD-Kompassi-haastattelussa.

– Lähetekeskustelussa kävi ilmi, että aika moni kansanedustaja oli paneutunut tähän aiheeseen. Moni oli keskustellut palliatiivisen hoidon mahdollisuuksista. Osa oli tullut epäröivälle kannalle tai muuttanut mielipiteensä eutanasialle kielteiseksi, vaikka oli vielä vaalikoneissa sanonut kannattavansa eutanasiaa, kertoo Päivi Räsänen eutanasiakeskustelusta eduskunnassa.

– On alettu ymmärtää, mistä tässä on kysymys – ja mitä vaihtoehtoja eutanasialle on.

Räsänen muistuttaa, että kansasta suuri osa kannattaa eutanasian laillistamista. Räsänen on KD-Kompassi -haastateltavana tänään lauantaina Radio Deissä klo 12.50. Ohjelman voi jälkikuunnella KD:n kotisivuilla osoitteessa kd.fi.

– Uskon, että eutanasian kannattajilla on mukana pelkoa kuolemaa kohtaan. Pelätään esimerkiksi, että kipua ei pystytä liennyttämään.

Kuolema on vaikea teema. Mutta siitä puhuminen ja avoimesti sen käsitteleminen, kun on vakava sairaus kyseessä, auttaa kuoleman kohtaamisessa.

Mutta eutanasia on aktiivinen toimenpide elämän lopettamiseksi.

– Siinä lääkärin pitää lopettaa ihmisen elämä surmaamalla tämä.

Hyvä saattohoito hoitaisi tehokkaasti kärsimystä tuottavat oireet: pahoinvoinnin, hengenahdistuksen, kivut ja myös henkisen pahoinvoinnin.

– Palliatiivinen sedaatio eli nukuttaminen on hyvä keino kaikkien näiden helpottamiseen, Päivi Räsänen muistuttaa.

– Saattohoidosta pitäisi tulla oikeus kaikille, Räsänen vaatii.

Kuolemasta saattaa olla helpompi puhua, kun se on kaukainen.

– Kuolema on vaikea teema. Mutta siitä puhuminen ja avoimesti sen käsitteleminen, kun on vakava sairaus kyseessä, auttaa kuoleman kohtaamisessa.

– Kuolemaan liittyvä kärsimys on usein omaisten kipua. Läheisten ja omaisten kärsimys vähenee hyvässä saattohoidossa. Heidät huomioidaan ihmisen kuollessa.

Räsäsen isä kuoli sairastettuaan pitkään alzheimerin tautia.

– Viimeisten päivien taistelu oli vaikea. Enemmän me omaiset varmasti siinä kärsimme kuin isä itse. Hän sai hyvää saattohoitoa. Olen hyvin kiitollinen kotisairaalalle. Meillä on hyvät saattohoidon mahdollisuudet, Räsänen kiittää.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii Suomeen saattohoitolakia.

Lue lisää: kdlehti.fi, kd.fi
Päivi Räsänen puhuu eutanasiasta ja saattohoidosta, KD-Kompassi, Radio Dei, la 18. marraskuuta klo 12.50, uusinta ma 20.11. klo 22.35. Kristiina Kunnas haastattelee. Jälkikuuntele: kd.fi
Ylös