”KD:lla voi olla ratkaiseva asema, kun politiikka pirstaloituu”

26.11.2017 klo 13:51 Politiikka Samuli Rissanen

Uudelle kaksivuotiskaudelle valittu Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä arvioi, että politiikan pirtaloituessa Kristillisdemokraatit voivat olla ratkaisevassa asemassa. – Meistä tehtiin jo melkein väkisin hallituspuolue viime kesänä, hän muistuttaa tuulisista ajoista päivänpolitiikassa.

– Te valitsitte minut, koska teillä ei ollut vaihtoehtoa, Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä veisteli valintansa jälkeen Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston edessä Tampereella.

Puoluesihteerin tehtävä on puolueen kakkospaikka eli sen pitäisi siksin kiinnostaa aktiivista ja sitoutunutta jäsenistöä.

Puoluevaltuusto päätyi yksimielisesti Maanselän taakse, vaikka osa valtuuston jäsenistä toivoi, että itse kisa olisi innostanut mukaan muitakin. Myös puolueen puheenjohtaja Sari Essayah muistutti, että puoluesihteerin tehtävä on puolueen kakkospaikka eli sen pitäisi siksin kiinnostaa aktiivista ja sitoutunutta jäsenistöä.

Maanselällä on takanaan kolme kaksivuotiskautta Kristillisdemokraattien puoluesihteerin tehtävässä ja edessä on uusi, vuoden 2019 eduskuntavaalien yli jatkuva työrupeama.

Takana on jo vaalikauden ensimmäinen etappi eli kuntavaalit, jotka osoittivat Maanselän mukaan sen, että Kristillisdemokraatit kykenevät vaalivoittoihin.

Pienikin puolue voi päätyä ratkaisevaan asemaan, sillä politiikka on pirstaloitunut. Viime kesänä Kristillisdemokraateistakin ”tehtiin jo melkein väkisin hallituspuoluetta”, kun perussuomalaiset hajosi ja aiheutti hallituskriisin.

Vaalisumaan valmistautuvien Kristillisdemokraattien yhtenä kärkenä on tällä vaalikaudella ollut sosiaaliturvan uudistus eli tuttavallisesti sotu. Se on ensi vaalikauden haasteista tärkeimpiä, uusi sote, johon jokaisella puolueella pitäisi olla selkeä näkemys.

Kristillisdemokraateilla on tarjota sosiaaliturvan uudistamiseksi oma Kannustava perusturva-malli ja Maanselkä on itse mukana sosiaaliturvan uudistamista työstävässä parlamentaarisessa ryhmässä.

Tällä hetkellä perusturvareformi jakaa Maanselän mukaan puolueet sen mukaan, onko valmis tarjoamaan vastikkeetonta perustuloa vai onko perusturva suunniteltu osallistavaksi ja työhön kannustavaksi.

Tuleviin vaalikoitoksiin neljännelle kaksivuotiskaudelleen valittu puoluesihteeri suhtautuu luottavaisesti.

– Uskon, että voimme saavuttaa hyvän tuloksen, vaikka (kristillisdemokratia) ei tällä hetkellä ole kaikkien suomalaisten ykkösideologia, Maanselkä sanoo.

Tänään Tampereella neljännelle kaksivuotiskaudelleen valittu Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä on 36-vuotias, mutta virkaiältään Suomen vanhin puoluesihteeri tällä hetkellä. (Kuva: Kristiina Kunnas)

Asmo Maanselkä, 36, on tällä hetkellä virkaiältään Suomen vanhin puoluesihteeri

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä, 36, on nuoresta iästään huolimatta tällä hetkellä virkaiältään Suomen vanhin puoluesihteeri. Hän on toiminut puoluesihteerinä kuusi vuotta.

Maanselkä seurasi tehtävässään kristillisdemokraattien kansanedustajaksi valittua Peter Östmania vuonna 2011. Ennen puoluesihteeriyttä, Maanselkä työskenteli puolueen viestintäpäällikkönä 2009-2011 sekä kansanedustaja Toimi Kankaanniemen eduskunta-avustajana 2003-2009.

Maanselkä on koulutukseltaan sekä yhteiskuntatieteiden että kauppatieteiden maisteri. Hän on kotoisin Karstulasta, mutta asuu tällä hetkellä perheineen Helsingissä.

 

Ylös