Päivi Räsänen: ”Odotan puolustusministeriltä infoa tietovuodosta”
18.12.2017 klo 11:21 Politiikka Kristiina Kunnas
– Eduskunta on toistaiseksi ollut tietovuodosta vain lehtitietojen varassa. Vetoan, että puolustusministeri antaa selvityksen puolustusvaliokunnalle vielä ennen joulutaukoa, kansanedustaja Päivi Räsänen sanoo. (Kuva Jukka Salmi)
– Puolustusministerin olisi hyvä informoida puolustusvaliokuntaa vielä ennen joulua, vaatii kansanedustaja ja entinen sisäministeri Päivi Räsänen.
Kansallisen turvallisuuden vuoksi erittäisin salaisiksi luokiteltujen turvaluokituksella 1 merkittyjen asiakirjojen vuoto ei ole pikkuasia, huomauttaa Päivi Räsänen, joka toimii varajäsenenä puolustusvaliokunnassa.
Räsäsen mukaan Helsingin Sanomien vuotojutusta kävi ilmi, että vuodettua materiaalia on nyt julkaistua runsaammin ja että sitä mahdollisesti vielä aiotaan julkaista.
Räsänen sanoo, että eduskunta on toistaiseksi ollut asiassa vain lehtitietojen varassa.
Räsänen huomauttaa, että tasavallan presidentin arvio vuodosta ja vuotomateriaalin julkistamisesta on varsin voimakas: ”Korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita.”
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on istunut kansanedustajana vuodesta 1995. Sisäministerinä hän oli 2011–2015 ja toimi silloin myös UTVAn jäsenenä. Tällä hetkellä hän on varajäsenenä puolustusvaliokunnassa.
– Käynnistetylle poliisitutkinnalle on syytä antaa täysi työrauha. Kysymys vuodon ja sen aiheuttaman mahdollisen turvallisuusvaurion poliittisesta vastuusta nousee varmuudella myös ajan mittaan esiin.
Räsänen sanoo, että eduskunta on toistaiseksi ollut asiassa vain lehtitietojen varassa.
– Vetoan, että puolustusministeri antaisi vuototilanteesta selvityksen puolustusvaliokunnalle vielä ennen joulutaukoa.