Sari Tanus: ”Käsittämätöntä, että eduskunta ohitti alkoholilain hyväksymisessä asiantuntijajoukon mielipiteet”

20.12.2017 klo 01:27 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus jonotti tiistain aamuyöstä viisi tuntia saadakseen ensimmäisen puheenvuoron alkoholilakiäänestyksen edelle. – Asia oli minulle niin tärkeä, äänestystulokseen pettynyt Tanus kertoo.

Kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja ja puolueen 3. varapuheenjohtaja Sari Tanus kritisoi voimakkaasti hallituksen toimintaa ja esitti eduskunnan täysistunnossa alkoholilakiesityksen hylkäämistä.

Viime viikon perjantaina äänestyksessä entistä vahvempien 5,5-prosenttisten oluiden, lonkeroiden, siidereiden ja limuviinojen kannattajat voittivat täpärästi, äänin 98–94. Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyi mietinnössään hylkäämään alkoholilakiesityksen, mutta edustajien enemmistö oli toista mieltä.

Tiistaina eduskunta äänesti alkoholilain uudistuksesta. Eduskunta hyväksyi alkoholilain äänin 124–65. Tyhjää äänesti kaksi ja poissa oli kahdeksan kansanedustajaa.

Kristillisdemokraattien lääkärikansanedustaja Sari Tanus on juuri viettänyt yhden elämänsä rankimmista ja vähäunisimmista ajanjaksoista.

Torstaina 14. joulukuuta täysistunto jatkui yli puolenyön, ja päättyi vasta kolmen maissa perjantain puolella. Perjantaina käytiin äänestykset.

Tanus oli perjantain äänestysten jälkeen sekä tyrmistynyt että murheissaan.

–  Tosi surullista, Tanus sanoi perjantaina KD-Lehdelle.

Edeltävät viikot ovat olleet yhtä hullunmyllyä aikataulujen kanssa. Tanus istui torstai-iltana ja perjantain vastaisena yönä lähes kahdeksan tuntia yhteen menoon istuntosalissa.

Torstai-illaksi oli eduskunnassa suunniteltu eri eduskuntaryhmien pikkujouluja, joista osa pidettiinkin. Tanukselta jäi kokonaan väliin Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston yhteinen joulujuhla.

Raskas pettymys häviöstä alkoholiprosenttien nostoäänestyksessä oli siis sävyttänyt jo perjantaita.  Lisää surua oli tiedossa lauantaina, sillä Sari Tanus joutui hyvästelemään oman isänsä. Hautajaiset Kuopiossa merkitsivät paitsi raskasta surujuhlaa myös yli tuhannen kilometrin ajomatkaa.

Esitetyt lakimuutokset aiheuttavat erittäin vakavat seuraukset kansanterveyteen, perheiden ja lasten hyvinvointiin sekä sisäiseen turvallisuuteen. – kansanedustaja Sari Tanus puheessaan alkoholilakiäänestyksen edellä

Viikonlopun jälkeen edustajat palasivat jälleen eduskuntaan maanantaina. Seuraavakin uni jäi lyhyeksi, sillä Tanuksen herätyskello pärähti tiistain vastaisena yönä aamukahdelta.

– Olin siinä odottanut horroksessa muutaman tunnin, milloin pitäisi lähteä, Tanus kertoo.

Hän hyppäsi Tampereella autoon ja oli jonottamassa ensimmäistä puheenvuoroa aamuneljältä Eduskuntatalossa. Viiden tunnin jonotus palkittiin yhdeksältä, sillä hän sai puheenvuoroista ensimmäisen.

–  Asia oli itselleni niin tärkeä. Halusin Kristillisdemokraattien näkyvän tässä asiassa, ja halusin KD:n jäävän kirjoihin ja kansiin, Tanus kertoo.

Puheessaan hän muistutti, että esitetyt lakimuutokset aiheuttavat erittäin vakavat seuraukset kansanterveyteen, perheiden ja lasten hyvinvointiin sekä sisäiseen turvallisuuteen.

–  Niillä hallinnonaloilla, joilla alkoholihaittojen lisääntyminen erityisesti näkyy, on jo nyt resurssipulaa ja liiallista työmäärää.

Kristillisdemokraatit on pitänyt tarpeellisena vanhentuneiden säädösten korjaamista sekä normiviidakkojen yksinkertaistamista. Hallituksen esitys on Tanuksen mielestä kuitenkin vastuuttomasti lähtenyt elinkeinoelämän tarpeista, ei kansalaisten ja yhteiskunnan hyvinvointia tavoitellen.

– Tutkimusten mukaan alkoholin saatavuutta lisäävät lainsäädäntömuutokset ovat poikkeuksetta lisänneet alkoholin kokonaiskulutusta ja sen myötä aiheuttaneet monia haitallisia vaikutuksia ja lisäkustannuksia, Tanus painottaa.

– On käsittämätöntä, että pykälä-äänestyksissä eduskunnan täpärä enemmistö oli valmis sivuuttamaan laajan asiantuntijajoukon ja myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan näkemykset.

Myös perustuslaki- ja lakivaliokunta antoivat lausunnot, joiden mukaan hyväksytyn lain pykälät ja perustelut ovat pahasti ristiriidassa, Tanus muistuttaa.

Tanuksen mielestä lakiin sisältyy myös tarpeellisia muutoksia.

–   Mutta uudistus aiheuttaa paljon haittoja ja romuttaa viimeisten kymmenen vuoden aikana tehtyä työtä alkoholihaittojen vähentämiseksi, hän ennustaa.

Tanus esitti lakiin myös viittä erillistä lausumaa.

 

Huom!

Juttua korjattu 21.12. Eduskunta palasi työhönsä heti maanantaina 18.12., eikä tiistaina, kuten jutussa alunperin kirjoitettiin.

 

Ylös