Rahoitusalan sovittelu jumissa – työnseisaus sulkisi pankkipalveluja välipäivinä

21.12.2017 klo 08:27 Kotimaa KD Lehti

Rahoitusalan työriitojen sovittelu on jumissa. Valtakunnansovittelija Minna Helle on kehottanut varautumaan työnseisauksiin 28. ja 29. joulukuuta.

Lisäksi ammattiliitot ovat ilmoittaneet uudesta työnseisauksesta tammikuun 4. ja 5. päivälle.

Työnseisaukset sulkisivat esimerkiksi Nordean konttorit ja asiakaspalvelun, kertoo yhtiön työntekijöitä edustavan ammattiliitto Nousun puheenjohtaja Kari Ahola STT:lle.

Helle tapasi keskiviikkona kiistan osapuolet, mutta sovittelussa ei edetty.

Valtakunnansovittelija Minna Helle tapasi keskiviikkona kiistan osapuolet, mutta sovittelussa ei edetty. Seuraavaa tapaamista ei ole sovittu. Työriidan taustalla ovat näkemyserot palkka- ja työaikakysymyksistä.

– Ratkaisua työriitaan ei ole toistaiseksi näköpiirissä. Kiistan pääsyy on se, että osapuolilla on hyvin erilaiset näkemykset viikonlopputyön teettämisen ehdoista, Helle sanoi tiedotteessa keskiviikkona.

Lähde: STT
Ylös