Räsänen ajaa muutosta telemarkkinointiin: ”Puhelinmyyntiä vain luvan kanssa”

25.4.2018 klo 13:52 Politiikka Merja Eräpolku

Kansanedustaja Päivi Räsänen perää tänään tekemässään kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta toimenpiteitä telemarkkinoinnin aiheuttamiin ongelmiin erityisesti iäkkäiden kuluttajien kohdalla.

– Nykyiseen järjestelmään sisältyy ongelmia kuluttajan näkökulmasta, minkä vuoksi tulisi kartoittaa esimerkiksi erilaiset lainsäädäntöratkaisut. Erityisesti ikäihmisiä palvelisi muutos, jolla puhelinmyynti edellyttäisi kuluttajan ennakkosuostumusta.

– Iäkkäitä koskevat puhelin- ja kotimyyntiongelmat ovat yleistyneet. Vanhuksille on myyty esimerkiksi mobiililaajakaistoja tai tabletteja, joita he eivät tarvitse tai osaa käyttää. Ikäihmiselle on saatettu myydä vitamiineja tai laihdutustuotteita, eikä hän ole ymmärtänyt sitoutuvansa pitkään sopimukseen, Räsänen kuvailee tilannetta.

Myyjät eivät ole aina ottaneet huomioon ikääntyneen terveydentilaa ja esimerkiksi muistisairautta saattaa olla vaikea puhelimessa arvioida.

Erityisesti ikäihmisiä palvelisi muutos, jolla puhelinmyynti edellyttäisi kuluttajan ennakkosuostumusta.

– Iäkkäät henkilöt ovat taipuvaisia pitämään hyvänä käytöksenä kuunnella puhelinmyyjää keskeyttämättä ja antaa tälle mahdollisuus selittää asiansa, Räsänen jatkaa.

Tällä hetkellä puhelinmarkkinointiin liittyvä kielto perustuu kuluttajan omaan aktiivisuuteen. Kuluttajan tulee erikseen kieltää suoramarkkinointi. Esimerkiksi Kuluttaja-asiamies, Kuluttajaliitto ja tietosuojavaltuutettu ovatkin ilmoittaneet kannattavansa mallia, jossa puhelinmyyntiin tarvittaisiin kuluttajan ennakkosuostumus.

Vaikka kuluttajalla on lain mukaan oikeus peruuttaa sopimus 14 päivän kuluessa tuotteen ja tilausvahvistuksen vastaanottamisesta, ei tämä mahdollisuus kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen perusteella käytännössä toteudu riittävässä määrin.

 

Ylös