Erilaisten eetosten kirjoa kuullaan, kun eduskunta pui Hollannin mallin mukaista eutanasia-aloitetta

3.5.2018 klo 13:40 Politiikka Samuli Rissanen

Kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta on tänään eduskunnan keskustelussa. Asian käsittelyä pohjustaa eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunnan antama lausumaehdotus, useiden asiantuntijoiden kielteiset arviot sekä paineet saattohoidon saatavuuden parantamiseksi.

Hollannin mallin mukaista eutanasialainsäädäntöä Suomeen tavoittelevan kansalaisaloitteen puiminen käynnistyy tänään eduskunnan täysistunnossa.

Aloite on jo kiertänyt eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, joka päätyi esittämään sen hylkäämistä. Valiokunta kuuli aiheen timoilta kymmeniä asiantuntijoita. Myös Lääkäriliitto on kertonut vastustavansa eutanasian laillistamista.

Valiokunnan mietintöön sisältyy lausumaehdotus, jossa edellytetään, että valtioneuvosto asettaa laajapohjaisen asiantuntijatyöryhmän selvittämään elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa, itsemääräämisoikeutta sekä saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita.

Vaikka valiokunta esittikin aloitetta hylättäväksi, se on mahdollisesti tulossa myös tämänpäiväisen istuntosalikäsittelyn jälkeen eduskunnan äänestettäväksi.

Eduskuntakeskustelusta odotetaan erilaisten kantojen, arvojen ja näkemysten esiinmarssia. Aloitteeseen kielteisimmin ovat suhtautuneet kristillisdemokraatit, jonka edustajat ovat olleet yksimielisesti eutanasian laillistamista vastaan.

Aiheen eduskuntakeskustelusta odotetaan erilaisten kantojen, arvojen ja näkemysten esiinmarssia. Aloitteeseen kielteisimmin ovat suhtautuneet kristillisdemokraatit, jonka edustajat ovat olleet yksimielisesti eutanasian laillistamista vastaan.

”Olleelista on hyvä saattohoito ja se, että kivunlievityksessä onnistutaan”

Eutansiasta hiljattain kirjan krijoittanut kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsäsen mielestä on oleellista, että saattohoidossa ja esimerkiksi siihen olennaisesti liittyvässä kivunlievityksessä onnistutaan. Räsänen muistuttaa, että tarvittaessa potilasta voidaan nukuttaa viimeisten päivien aikana. (Kuva: Kristiina Kunnas)

Eutanasian laillistamisen sijaan Kristillisdemokraatit on puolueena ajanut hyvää saattohoitoa koko Suomeen.

– Kristillisdemokraatteilla on vahva tehtävä jatkossakin ainoana asiasta yksimielisenä eduskuntaryhmänä ja arvopohjaltaan yhtenäisenä puolueena vaikuttaa siihen, ettei eutanasiaa jatkossakaan Suomessa hyväksytä, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kertoi KD-lehdelle sosiaali-jat terveysvaliokunnan lausumaehdotuksen kuultuaan.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsenenä toimiva kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus olisi halunnut valiokunnan mietintöön selkeämmän määritelmän eutanasiasta.

– On käynyt ilmi, että moni kansalaisaloitteen allekirjoittanut kannatti hyvää saattohoitoa, eikä välttämättä lainkaan vakavasti sairaan aktiivista, tarkoituksellista surmaamista.

– On käynyt ilmi, että moni kansalaisaloitteen allekirjoittanut kannatti hyvää saattohoitoa, eikä välttämättä lainkaan vakavasti sairaan aktiivista, tarkoituksellista surmaamista.

Tanuksen mielestä tarkoituksellinen surmaaminen ei voi kuulua sivistysvaltion keinovalikoimaan.

– Euroopasta eli Hollannista ja Belgiasta on jo kokemuksia ja seurantadataa, että eutanasian käyttö on lisääntynyt, ja kohdistunut myös nuoriin, lapsiin ja dementoituneisiin ikäihmisiin.

Niin ikään eutansiasta hiljattain kirjan kirjoittanut kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen pitää todennäköisenä, että kansalaisaloitetta kannattaneille suomalaisille on muodostunut eutanasiasta väärä kuva: todellisuudessa se tarkoittaa kuolevan potilaan surmaamista myrkyllä, jota esimerkiksi Yhdysvalloista käytetään kuolemantuomion saaneiden teloittamisessa.

Räsänen on kertonut pitävänsä olennaisena asiana, että saattohoidossa ja esimerkiksi siihen liittyvässä kivunlievityksessä onnistutaan. Hän muistuttaa, että tarvittaessa potilasta voidaan myös nukuttaa viimeisten päivien aikana.

Ylös