”En näe loppua ruokajonoille”

21.5.2018 klo 12:10 Kotimaa Samuli Rissanen

– Ruokajonot ovat tulleet jäädäkseen, sillä yhteiskunnan apu ei riitä ja se on viime vuosina vain heikentynyt, Vantaan asunnottomien Vahti ry:n puheenjohtaja Tiina Tuomela väittää.

Esimerkiksi moni eläkeläinen joutuu miettimään hankkiiko lääkkeitä, ostaako ruokaa vai maksaako vuokran. Ruokajonoissa heitä on yhä enenevässä määrin, kuten myös lapsiperheitä ja opiskelijoita.

Tiina Tuomelan mukaan ruoka-avun väärinkäyttäjät ovat poikkeustapauksia, sillä apu menee todella tarpeeseen.

Tiina Tuomela haastaa poliitikot tulemaan edes päiväksi katsomaan, mikä leipäjonojen todellisuus on.

Vantaan asunnottomien Vahti ry oli juuri perustettu, kun Tuomela tuli kuntapolitiikkaan 2012. Hänestä tuli nopeasti yhdistyksen puheenjohtaja, ja vähäosaisten auttaminen konkretisoitui.

Yhdistyksellä on seurakunnan tiloissa kahvila, jossa jaetaan elintarvikkeita. Yhdistys myös järjestää yhteisruokailuja säännöllisesti.

Tuomelan mukaan ruoka-avun asiakkaiden tilanne ei kenties hetkauta päättäjiä siksi, että nämä eivät juuri vieraile ruoka-avuissa.

Hän haastaakin poliitikot tulemaan edes päiväksi katsomaan, mikä jonojen todellisuus on.

Kristillisdemokraattien ollessa hallitusvastuussa Tuomelan toive toteutui yhdeksi päiväksi vuonna 2013, kun leivän jakoon osallistuivat muun muassa pääministeri Jyrki Katainen, sisäministeri Päivi Räsänen ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki.

Tuomela on lääketieteen tohtori ja kaupunginvaltuutettu, mutta kokee olevansa kotonaan myös ruokajakelussa. Hänelle auttamisenhalu on ollut aina luontaista ja kristilliset arvot linkittyvät lähimmäisenrakkauteen.

– Haluan puhua niiden puolesta, jotka eivät itse pysty puolustamaan itseään tai eivät osaa, uskalla tai jaksa. Se on minusta myös kristillisdemokratian ytimessä, hän sanoo.

 

Vailla vakinaista asuntoa ry:n asumisneuvoja Ulla Pyyvaara on koonnut asunnottomien tarinat kirjaksi.

 

Ylös