Tiina Tuomela: Asunnottomuuden poistaminen vaatii rohkeutta

21.5.2018 klo 11:40 Politiikka Samuli Rissanen

Asunnottomuus on yksi kroonisista, erityisesti pääkaupunkiseutua vaivaavista ongelmista. Vantaan kaupunginvaltuutettu Tiina Tuomelan mukaan poliittista konsensustakin asian korjaamiseksi löytyy.

– Kaikki ovat puheissa samaa mieltä, että asunnottomuudesta pitää päästä eroon, mutta rohkeus tehdä oikeita ja vaikuttavia päätöksiä puuttuu, Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Tiina Tuomela sanoo.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran selvityksen mukaan Suomessa oli vuoden 2016 lopussa 6 650 yksinelävää asunnotonta ja 325 perhettä.

– Kaikki ovat puheissa samaa mieltä, että asunnottomuudesta pitää päästä eroon, mutta rohkeus tehdä oikeita ja vaikuttavia päätöksiä puuttuu, Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Tiina Tuomela sanoo. (Kuva Samuli Rissanen)

Tuomela seuraa asunnottomuuteen ja syrjäytymiseen liittyviä tilanteita läheltä, sillä hän on toiminut Vantaan asunnottomien Vahti ry:n puheenjohtajana vuodesta 2013. Nyt hän istuu myös Vantaan kaupunginvaltuustossa.

Tuomelan kokemus on, että asunnottomuuteen ja ruokajonojen asiakkaaksi voi päätyä kuka tahansa, myös aiemmin hyvin toimeentulleet.

– Jokin kriisi, avioero, sairastuminen tai taloudellinen vikaliike voi viedä maksukyvyn.

Päihde- ja mielenterveysongelmaiset ovat toki aina suurimmassa riskissä syrjäytyä.

Asunnottomuuden poistaminen olisi kuntien vastuulla, mutta edes pääkaupunkiseudulla kaupunkien huokeampia vuokra-asuntoja ei riitä tarvitseville.

Asunnottomuuteen ja ruokajonojen asiakkaaksi voi päätyä kuka tahansa, myös aiemmin hyvin toimeentulleet. – Tiina Tuomela

Ongelman ratkaisuun tarvitaan poliittista tahtoa ja kohtuuhintaisia asuntoja. Samalla akuuttien tilanteiden varalle tarkoitetusta hätämajoituksesta on suorastaan huutava pula.

Äkillinen  asunnottomuus voi Tuomelan mukaan kohdata ketä tahansa.

– Asunnon saaminen nopeasti on kuitenkin äärettömän vaikeaa, joten hätämajoituksen tarve on ilmeinen.

Vantaalla kriisimajoitusta tarjotaan päihdeongelmaisille Koisorannan palvelukeskuksessa, mutta hätämajoitusratkaisuja pitäisi saada myös päihteettömille asunnottomille.

Tuomelan mukaan ongelmana on ollut, että raittiit asunnottomat kokevat Koisorannan “märän” puolen eli päihdeongelmaisten hätämajoituksen liian turvattomana paikkana.

Valtuustoaloitteenkin aiheesta tehnyt Tuomela on törmännyt tarpeeseen Vahti ry:n ruoka-avussa. Vahti ry tekee yhteistyötä Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA) kanssa, jonka asumisneuvoja Ulla Pyyvaara konsultoi ruoka-apu-asiakkaita asunnottomuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Pääkaupunkiseudulla ongelmavyyhtiin liittyy olennaisena osana asumisen kalleus. Omistusasunnot ja markkinavuokrat ovat monen ulottumattomilla. Tuomelan mukaan rakennuttajilta pitäisi vaatia tontinluovutuksissa tietty määrä sosiaalista asuntotuotantoa.

– Ongelmana on, että kohtuuhintaa on vaikea määritellä. Se mikä on toiselle kohtuuhintaista, on jonkun toisen tuloilla kallista.

Kaupungin vuokrataloissa vuokrat voivat olla hieman toistakymppiä neliö, kun taas yleishyödyllisillä rakennuttajilla, VVO:lla ja SATO:lla neliövuokrahinta lähenee jo markkinavuokrien tasoa.

Ongelmana on myös se, etteivät omistusasujat halua sosiaalista asuntotuotantoa naapurustoonsa.

– Meidän pitäisi pystyä rikkomaan asuinalueiden sisäisiä kuplia, jos asunnottomuudesta halutaan tosissaan eroon. Samalla alueella pitäisi olla mahdollisimman monipuolista asuntotuotantoa. Alueiden voimakas eriytyminen ei ole hyvä kehitys, Tuomela sanoo.

Pienten asuntojen huutavaan pulaan Tuomela ehdottaa asuntokontteja, joihin voitaisiin saada noin 15 neliöisiä koteja perusmukavuuksineen vaikkapa väliaikaiseen asumistarpeeseen. Niiden kuukausivuokrat pyörivät noin 300 eurossa kuukaudessa.

– Parempi niissäkin on asua kuin taivasalla, Tuomela muistuttaa.

 

Ylös