KD:n kansanedustajat kieltäisivät pikavippien markkinoinnin – ”Vastuullisuus on puuttunut”

6.6.2018 klo 13:28 Politiikka Merja Eräpolku

Kristillisdemokraattien kaikki kansanedustajat tukevat lakialoitetta pikavippien markkinoinnin kieltämiseksi. Markkinointikiellolla halutaan vaikuttaa erityisesti heräteostona otettuihin pikavippeihin ja ehkäistä ihmisten joutumista velkakierteeseen.

Kansanedustaja Arto Satosen (kok) lakialoitteen korkeariskisten vakuudettomien kulutusluottojen markkinointikiellosta on allekirjoittanut kaikkiaan 121 kansanedustajaa.

Kansanedustaja Antero Laukkasen mukaan pikavippifirmoilta on puuttunut vastuullinen markkinointi.

– Ne kauppaavat tuotteitaan kertomalla, miten pikavippi muuttaa elämän paremmaksi, mutta eivät muistuta, että velat on maksettava takaisin korkeilla koroilla. Ne eivät kanna vastuuta ihmisten ongelmiin joutumisesta. Hyvä liikeidea on aina myös vastuullista toimintaa, Laukkanen sanoo.

Ylivelkaantuminen on kasvava yhteiskunnallinen ongelma. Maksuhäiriömerkintöjen ja ulosotossa olevien henkilöiden määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina, johon yhtenä syynä voidaan pitää korkeariskisten kulutusluottojen yleistymistä. Vuoden 2017 lopulla maksuhäiriömerkinnän saaneita henkilöitä oli jo 375000. Suomessa pikavipeistä aiheutuvia haittoja on nostanut esille muun muassa Kuluttajaliitto.

– Maksuhäiriön jälkeen elämä vaikeutuu olennaisesti, esimerkiksi vuokra-asuntoa ei saa yleisiltä markkinoilta, jopa oman puhelinliittymän saaminen hankaloituu. Pikavippikierre johtaa helposti syrjäytymiseen, josta koituu myös lasku koko yhteiskunnalle, Laukkanen toteaa.

Hyvä liikeidea on aina myös vastuullista toimintaa. – Antero Laukkanen

Kansainvälisenä esimerkkinä markkinointikiellosta voidaan pitää Hollantia, missä pikavippien markkinointi kiellettiin vuonna 2017. Myös kansainvälinen suuryritys Google on rajoittanut Yhdysvalloissa pikavippien markkinointia.

Laki eräiden luotonantajien rekisteröinnistä velvoittaa pikavippiyhtiöitä rekisteröitymään Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantajarekisteriin. Rekisteristä käyvät ilmi kaikki ne toimijat, joilla on oikeus harjoittaa pikavippien myöntämistä Suomessa. Rekisteröinti mahdollistaa myös markkinointikiellon tehokkaan valvonnan.

Ylös